Toinen kiireinen päivä Singaporessa
Tänään en jaksa edes yrittää kikkailla kuvien kanssa. Lisäilen ne sitten viimeistään joskus :) IPadilla kirjoittaminen on ilman kuviakin tarpeeksi hankalaa. Tekstit näyttää esikatselussa ihan hyvältä, mutta sitten julkaisu vaiheessa ne heitteleekin miten sattuu. Tekstien muokkaamisesta ei tällä laitteella meinaa tulla mitään.
Tänään (taas) piti lähteä aikaisin liikenteeseen ja suunnata Sentosan saarelle. Kello oli herättämässä, mutta akku oli yöllä loppunut ja heräsin 9.30. Hyvä kun ehdittiin edes aamunuudeleille. Aamiaisen jälkeen tehtiin huoneessa uudet sotasuunnittelmat päivää varten. Pommiin nukkumisen lisäksi synkän näköinen keli sai meidät vaihtamaan suunnitelmia. Päätimmekin lähteä kävellen kohti Chinatownia eli kiinalaista kaupunginosaa.
Chinatownia lähestyttäessä ihmismassat alkoi lisääntyä. Sadetta ropsautteli aina välillä. Muuten pikku sateet ei haittaa, mutta harmittaa kun rattaat kastuu jatkuvasti. Eilenkin sateli nimittäin jonkun verran. Chinatownin kadut on koristeltu kiinalaisen uuden vuoden kunniaksi hienoilla koristeilla. Nyt alkanut vuosi on apinan vuosi ja erilaisia apinakoristeita oli kaikkialla. Meidänkin lapset sai valita itselleen onnea tuovat apinat. Tappeluhan niistäkin saatiin lopulta aikaiseksi, koska ovat erilaiset.
Kiertelimme aikamme pieniä katuja. Rattailla liikkuminen oli paikoitellen hieman hankalaa ja muutaman tunnin jälkeen päätimmekin lähteä takaisin päin.
Chinatownista poistuttuamme kadut muuttuivat lähes autioiksi. Poikkesimme matkalla vielä yhteen kauppakeskukseen aikeenamme ottaa jotain lounasta matkaan.
Yllätykseksemme moni paikka oli jo sulkenut ovensa tuolloin kolmen maissa, joten jatkoimme matkaa ja poikkesimme vielä Rafles City -ostoskeskukseen. Sieltä saimme ostettua lasten haluamia nakkipiirakoita, jotka söimme sitten oman huoneen rauhassa.
Pikalounaan jälkeen jatkoimmekin heti kaupunkikierrosta. Otimme taksin Gardens Bay the Bay -puistoon. Puisto on jaettu erilaisiin alueisiin. Puutarhoihin on vapaa pääsy, mutta kasvihuoneisiin ja kävelysillalle on pääsymaksu. Puistosta löytyy myös oma alue lapsille vesileikkipaikkoineen. Sinne ei tälläkertaa jääty, koska uikkarit unohtuivat hotellille, kuten muuten myös kamera. Onneksi on puhelimet.
Meillä meni hetki tehokasta aikaa hukkaan hortoillessa puistossa sinne tänne. Etukäteen olin ajatellut että kävisimme Cloud Forestissa, toisessa kasvihuoneista. Siellä sijaitsee maailman suurin sisätiloissa oleva vesiputous. Rattailla ei kasvihuoneeseen kuitenkaan päässyt, joten tyydymme ihailemaan putousta ulkopuolelta.
Tämän jälkeen kävelimme rantaa pitkin kohti "superpuita". En edes osaa kuvailla millaisia nämä puut ovat, mutta kuvat kertoo aikanaan. Kahden puun välissä kulkee OCBC Skyway -kävelysilta. Mies halusi päästä yläilmoihin, joten ei kun jonottamaan. Ensin jonotimme lippuja ja sitten pääsimme jonottamaan yläilmoihin. Jono oli pitkä, mutta lopulta jonotimme yhteensä ehkä 40 minuuttia. Kävelysillalla saa viettää korkeintaan 15 minuuttia, jonka jälkeen tullaan toisen puun luota hissillä alas. Henkilökunnan edustaja seurasi perässä ja valvoi, ettei kukaan lähtenyt takaisinpäin sillalla. Herra V istui kärryssä, mutta Prinsessa halusi kävellä. Vähän matkaa annettiinkin hänen kävellä, mutta sitten laitoimme hänet vastusteluista huolimatta rattaisiin. Minua huimasi sen verran, että en vaan kestänyt ajatusta Prinsessasta juoksentelemassa sillalla.
Alas tultuamme kävelimme vielä hetken ylhäällä puutarhoilla.
Paljon jäi kuitenkin näkemättä, kun kiiruhdimme kohti Marina Bay Sands -viihdekeskusta. Loistohotellin lisäksi alueelta löytyy mm. ostoskeskus, jonka keskellä virtaa joki ja joka on täynnä merkkiliikkeitä. Me menimme katsomaan Wonder Full valo- ja vesishowta. Show on Aasian suurin ja siinä vedestä tuleviin suihkulähteisiin heijastetaan erilaisia kuvia ja värejä. Taustalle soi musiikki ja ilma on täynnä saippuakuplia. Prinsessan mielestä tämä "tulitus" oli aika vaatimaton :)
Show'n jälkeen mentiin takaisin ostoskeskukseen ja yritimme löytää siltaa, jonka kautta pääsisimme lahden toiselle puolelle. Aikamme ostoskeskuksessa häröiltyämme emme löytäneet sieltä enää edes ulos, joten päätimme lähteä hotellille. Kävimme hakemassa Food Courtista vielä Take away -ruokaa ja huristelimme taksilla hotellille.
Vasta taksissa huomasimme, että kaupungilla olisi ollut juhlat käynnissä uuden vuoden kunniaksi. Kello oli kuitenkin jo yli yhdeksän illalla ja olimme melko väsyneitä päivän kävelystä. Ehkä poikkeamme juhlissa huomenna.
EDIT. Kuvat lisätty 26.6.2017
EDIT. Kuvat lisätty 26.6.2017
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!