Loman loma


Eilen 24.2 oli aika taas pakata kimpsut ja kampsut ja jättää Kuala Lumpur ja hotellimme E&O Residences Kuala Lumpur. Tarkoituksenamme oli mennä taksilla KL Sentral -asemalle ja jatkaa siitä KLIA Express -junalla kentälle, mutta laukkupoika sai meidät vakuutettua, että taksi on sekä nopeampi että halvempi vaihtoehto. Oikeastaan sisimmässäni tiesin, ettei kumpikaan väite pidä paikkaansa, mutta laukkujen raahaaminen ei kiinnostanut, joten tartuin syöttiin. 

Reilun tunnin kuluttua oltiin kentällä. Taksikuskilla  oli kaveri myös Langkawilla (no tottakai!) ja hän kyseli onko meillä jo kyyti hotellille. Olin jotenkin hövelillä päällä ilmeisesti ja varasimme kyydin tältä kaverilta. 

Lentomme oli hieman myöhässä ja saavuimme Langkawin kansainväliselle kentälle noin 15.30. Koneesta ulos päästyämme kävelimme tulohalliin ja suoraan matkalaukkuhihnalle. Sen jälkeen kävelimmekin ulos rakennuksesta ja siellä se "kaveri" odottikin meitä kyltteineen. 

Auto ei ollut ihan uusimmasta päästä. Oma penkkini ei meinannut kai pysyä oikein paikoillaan ja jouset tuntuivat ikävästi läpi. Pääsimme kuitenkin hotellillemme ja maksoimme hirveän ylihinnan. Ei näitä kaverinkavereita taas enää tällä reissulla :)

Hotellimme on keskellä viidakkoa. Täällä on pieniä chaletteja tai "alppimajoja", kuten jossain varaussivustolla oli suomennettu ympäri mäkeä. Paremmat mökit sijaitsevat veden päällä. Me "tyydyimme" viidakkomajaan, eikä se ollut yhtään hullumpi vaihtoehto. Respasta mökille pääsee shuttle bussilla ja mökistä voi soittaa respaan, jos haluaa kuljetuksen. 

Kuumuus ja kosteus on täällä taas kerran ihan omaa luokkaansa. Myös viidakon äänet on jotain sellaista, mitä en ole ikinä kuullut. Ensin luultiin, että täällä soi jokin pilli, kunnes tajuttiin sen olevan lintu. Erilaisia lintuja on vaikka kuinka paljon ja jokainen laulavat eri tavalla. 

Ensimmäisenä päivänä ei jaksettu kauaa viidakon ääniä ihmetellä, vaan mentiin kaikki ruuan jälkeen nukkumaan. Vaikka lento tänne kesti vain tunnin, niin matkustaminen kaikkineen vei kuitenkin lähes koko päivän.

Turistin homma on alkanut ottaa jo vähän voimille, kuten osasin etukäteen aavistaa. Nyt meidän on tarkoitus pitää lomaa lomasta nämä viisi päivää täällä viidakossa ja nauttia vaan valkohiekkaisesta rannasta, ihanasta allasalueesta,  valmiiksi maksetuista ruuista ja kalliista juomista :) Täytyy sanoa, että puitteet on ainakin täydelliset loman lomaan.


Kommentit

  1. Ihanan näköinen toi teidän edellinen hotelli! Ja kuinka mahtavalta tää uusin paikka kuulostaa �� nauttikaa loman lomasta ☺
    T. S.S

    VastaaPoista
  2. Kiva et kavereita löytyy sieltäkin päin maailmaa ja auttaa parhailla diileillä ! No ymmärrän kyllä et teidän kassimäärillä on kiva joskus ottaa se helpoin vaihtoehto. Viidakkomajat kuulostaa loistavalta vaihtoehdolta kaupunkien jälkeen. Nyt sit vihdoin lomailette!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aivan ihanalle. Nauttikaa pienestä hengähdystauosta. U

    VastaaPoista
  4. Kassojen raahaaminen alkaa kyllästyttää. Olen koittanut miettiä mitä oltais voitu jättää kotiin, mutta enpä ole oikein keksinyt mitään. Itsellä ei ole mitään ylimääräistä, mutta noi pikkuihmiset tarvii kaikkea.

    VastaaPoista
  5. Niin ja ollaan kyllä nautittu täällä rentoilusta :)

    Kassat ei enää ole kovin painavat, mutta kassit ei ainakaan kevene ;)

    VastaaPoista
  6. Kommentit singahtelee tänne ihan eri järjestykseen, mitä olen niihin vastaillut. Mutta joo, edellinen hotelli oli myös aivan ihana. Harmi kun ei ehditty nauttia altaasta enempää.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Top 10 matkatarjouksista

Singapore ja Malesia pienten lasten kanssa

Pipsa Possu synttärit