Petronas Twin Towers
Tänään aamu käynnistyi vähän hitaasti. Meihin on iskenyt varmaan joku puolimatkan väsymys. Onhan tässä toisaalta viipotettu menemään, eikä lepopäiviä olla paljon vietetty. Syötiin aamupalaa vasta kymmenen aikoihin ja siivooja tulikin juuri, kun istuttiin pöytään. Hän tiskaili, vaihtoi lakanat ja mm. imuroi meidän syödessä. On se vaan vähän outoa, kun ei ole tottunut kodinhoitajaan :)
Arvottiin minne suuntaan lähdettäisiin. Päätettiin kävellä Petronasin kaksoistorneja kohden. Ne ovat maailman korkeimmat kaksoistornit ja Kuola Lumpurin tärkein nähtävyys. Olin lueskellut, että jos mielii ylös näköalapaikalle, olisi paikalle tultava heti aamulla 8.30, kun lipunmyynti alkaa. Olin myös lukenut, että seuraavan päivän lippuja voi ostaa jo edellisenä päivänä. Tämän väitteen paikkansa pitävyyttä en tiedä, koska paikalle saapuessamme huomasimme tornejen olevan maanantaisin suljettu. Huomasin myös, että tälle päivälle olisi vielä tilaa. Päätimme ostaa liput seuraavaan mahdolliseen ajankohtaan. Saimmekin liput klo 14.15. Liput meiltä maksoi yhteensä RM201,50 eli noin 43 €. Prinsessalta velvoitettiin lastenlippu ja Herra V pääsi ilmaiseksi.
Odotellessamme kiersimme vähän Suria KLCC -ostoskeskuksessa, joka sijaitsee tornien juurella. Kahden aikaan palasimme tornille. Lyhyen turvallisuusinfon jälkeen pääsimme nousemaan ensin 41 kerrokseen tornien väliselle skybridgelle. Siellä ihailimme maisemia 15 minuuttia, kunnes siirryimme 86 kerrokseen ja 370 metrin korkeuteen. Kokonaisuudessaan torneilla on korkeutta 452 metriä. Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa alkoi jo huimata, enkä pystynyt menemään ihan ikkunaan kiinni, koska tasapaino tuntui olevan hukassa. Näkymät olivat kyllä hienot tuolla pilvenpiirtäjien yläpuolella. Yläilmoissa törmäsimme myös kahteen suomalaiseen, joiden kanssa vaihdoimme taas reissukuulumisia.
Torneista näimme niiden takana sijaitsevan puiston, jonne suuntasimme seuraavaksi. Puistossa oli paljon erilaisia liukumäkiä ja kiipeilytelineitä. Niiden vieressä oli myös vesileikkipaikka, jonne lapset tietysti halusivat. Onneksi meillä oli uikkarit mukana. Herra V väsähti nopeasti, eikä siellä kuumuudessa itsekään pirteimmillään ollut.
Leikkipuistosta palasimme vielä ostoskeskukseen hakemaan sushia. Täällä sushia onnpitkät rivit kaupoissa ja valinnanvaikeus on melkoinen. Rasiat maksavat vain muutaman euron ja niinpä meidänkin matkaan tarttui melkoinen satsi. Kävelimme puoli juoksua hotellille, ettei sushit ehdi ennen meitä. Sen verran hikinen ilma täällä on, ettei ruokia viitsi turhaan mukana kanniskella.
Nautiskelimme hotellilla sushit ja mies ja lapset ottivat lisäksi nuudeleita. Yhtäkkiä Herra V alkoi vaikuttaa todella nuutuneelta ja veltolta. Kuume oli taas noussut yhtäkkiä korkeaksi. Lähdin respan kyselemään lääkäriä. He sanoivat, että olisi parempi mennä itse lääkäriin kuin pyytää lääkäri hotellille. Mietimme hetken mitä tekisimme, mutta päätimme sitten lähteä. Herra V oli jo lähes terve ja nyt yhtäkkiä kuume nousi uudelleen.
Ajoimme klinikalle hotellin tilaamalla taksilla. Matka kesti noin 10-15 minuuttia ja perille päästyämme huomasimme olevamme melko lähellä hotellia. Autolla piti vaan kiertää melkoinen lenkki yksisuuntaisten vuoksi. Klinikalla ei ollut muita ja pääsimme heti lääkärin vastaanotolle. Hän kuunteli keuhkot ja kyseli voinnista. Pyysin vielä katsomaan korvat, koska täällä se ei ollut rutiini toimenpide, kuten Suomessa. Korvat oli puhtaat ja keuhkot samoin. Herra V sai kuitenkin neljä purkkia lääkkeitä. Ainakin antibioottia ja kuumetta alentavaa näkyi olevan joukossa. Varmistin vielä, ettei mitään tulehdukseen viittaavaa ollut ja koska vastaus oli kieltävä, emme aloittaneet lääkekuuria. Suomessa ei flunssaan antibiootteja syödä, enkä usko, että ne täällä tehoaa siihen sen paremmin. Täytyy tehdä uusi reissu sitten, jos kuume ei hellitä. Kävelimme takaisin hotellille, koska se oli paljon nopeampi vaihtoehto.
Huomenna oli tarkoitus kierrellä kaupungin ostoskadulla, mutta katsotaan nyt, mikä on Herra V:n kunto.
Voi Herra V! Pikaista paranemista! Täälläkin ollaan jo ´työkuntoisia´. Näitä päiväkuulumisia on mukava lukea, pääsee itsekkin mielikuvamatkailulle tässä siivellä :) Voikaa hyvin ja Nautiskelkaa! <3
VastaaPoistaHyvä, jos sielläkin ollaan jo kunnossa. Vaikka nyt en ihan varmuudella tiedäkkään kuka on toipunut. On niin sairasta porukkaa lähipiirissä 😀 Kiitos, me yritetään nautiskella parhaamme mukaan!
VastaaPoistaHymiöt on muuttunut näköjään kysymysmerkeiksi :)
VastaaPoistaTornit tsekattu googlesta lasten kanssa, upeat maisemat varmasti! Samanlaiset sushivalikoimat vois olla täälläkin samaan hintaan, kelpais mulle :) Antibioottikeskustelu onkin ollut just pinnalla, tässä taas hyvä todiste siitä miten herkästi määrätään.
VastaaPoistaTäällä kai saa joka vaivaan edelleen antibiootit. Herra V:llä valuu edelleen nenä, mutta toivottavasti paranee itsekseen. Sushia on kyllä joka lähtöön ja niin halvalla!
VastaaPoista