Ongelmia paratiisissa

Tippa nenän päässä olisi sopinut myös hyvin päivän otsikoksi, sillä kuumeen mentyä tilalle on tullut armoton nuha. Otsikosta olisi kuitenkin arvatenkin seurannut vääränlaisia mielikuvia ja tietynlaista kommenttia, joten päädyin astetta dramaattisempaan otsikointiin :)

Meillä on otsikosta huolimatta kaikki hyvin. Aamu ei vaan taaskaan alkanut suunnitellusti. Vuokrasimme auton jo Suomesta käsin. Vuokraamon piti toimittaa auto meille klo 9.30. Käytiin nopeasti aamupalalla. Herra V olisi nautiskellut "palasta" pidempäänkin, jos meillä ei olisi ollut niin kiire. Prinsessahan ei tietenkään paljoa syö, kun tietää jälkkäripöydässä olevista munkeista.

Odotimme autoa aulassa ja täsmällisiä suomalaisina alettiin kysellä auton perään vasta klo 10. Respan nainen ystävällisesti soitti vuokraamoon. Vuokraamosta luvattiin soittaa pian takaisin. Kun puhelu vihdoin tuli, pyydettiin minua puhelimeen. Mies toisessa päässä kysyi olenko herra se ja se. Kerroin olevani herran vaimo, jolloin puhelu katkesi. Odottelimme hetken aikaa, kunnes respan nainen varmaan kyllästyi lastemme pomppimiseen ja sanoi yhdistävänsä puhelun huoneeseemme. Odotimme huoneessamme uusia suunnitelmia tehden. Aiottu retkikohtemme oli sen verran kaukana, ettei sinne kannattanut enää lähteä. Lopulta vuokraamon edustaja soitti hotellin aulasta.

Kirjoittelimme laput ja liput ja siirryimme ulos autolle. Kaksi varaamaamme lastenistuinta ei ollut ihan sitä mitä piti. Toinen oli kaukalo ja toinen oli sitteri, joka oli köytetty vöillä kiinni penkkiin. Ongelmasta ilmoittaessani vuokraamon edustaja pyöritteli päätään ja nosteli käsiään. Jostain sitten kuitenkin löytyikin yksi isompi istuin, jota toinen miehistä lähti hakemaan. Aikaa tähän menisi hänen mukaansa 20 minuuttia.

Menimme taas sisälle odottamaan. Mies lähti Herra V:n kanssa vaihtamaan rahaa ja minä pakkailtiin 

loput kamat Prinsessan kanssa. Pakkasimme tavarat autoon ja Herra V:n kaukaloonsa, jota hän ei varsinaisesti rakastanut. Sitten odotettiin ja odotettiin. 

Olin ehtinyt jo soittamaan ja varaamaan meille paikat kahdeksi Shangri La Rasa Ria Resortin yhteydessä toimivaan orankien orpokotiin. Matkaa tuonne on KK:n keskustassa noin 30 km ja ajomatka kestää noin 40 min. Aloin jo huolestua ehdimmekö ajoissa sinnekään, koska paikalla piti olla 13.30 ja tiedossa oli, että emme välttämättä löydä perille suorinta mahdollista reittiä. 

12.44 istuin vihdoin saapui. Tässä vaiheessa meille valkeni, että bensatankki oli tyhjä. Olimme vuokranneet auton täydellä tankilla, mutta aina ei voi voittaa. Aikaa oli tässä vaiheessa siis 45 min., tankki tyhjä, outo kaupunki ja täynnä yksi suuntaisia. 

Tankkauksesta selvittyämme lähdimme suunnistamaan kohti Shangri La Rasa Ria Resorttia hotellin henkilökunnan piirtämän kartan avulla. Meillä on myös oikea kartta, mutta se ei ole mitenkään kovin hyvä. Emme päässeet oikeastaan kunnolla missään vaiheessa kartalle, mutta kuin ihmeen kaupalla näimme aina jonkun karttaan piirretyn maamerkin. 

Tulimme jossain vaiheessa pieneen kylään, joka meidän olisi pitänyt ohittaa. Yritimme hahmottaa mille puolelle kylää meidän pitäisi päästä. Liikenne kulki kylässä tuskallisen hitaasti. Kello oli tässä vaiheessa jo 13.30 ja luovutimme jo orankien suhteen. Yritimme kuitenkin edelleen suunnistaa kohti Resorttia. Jotenkin pääsimme taas oikealle tielle ja näimme karttaan piirretyn koulun ja lopulta Shangri La Rasa Rian. 

Päätimme vielä yrittää, jos sittenkin ehtisimme näkemään orangit. Minulle annettiin puhelimessa ohjeeksi pukeutua kunnollisiin kenkiin ja pitkiin housuihin, koska kävelisimme sademetsässä. Vaihdoin parkkipaikalla hameen housuihin ja mies veti shortsien päälle pitkät housut. Kysyimme apua henkilökunnalta ja he johdattivat meidät hotellialueen läpi reservaatin porteille. 

Sitten onni kääntyi. En tiedä kuka kelloja käänsi, mutta kun pääsin tiskille ja hengästyneenä kysyin 

ehtisimmekö vielä mukaan, niin orankien hoitaja katsoi minua vähän hölmistyneenä. Minä katsoin kelloa ja tajusin sen olevan 13.00, eikä 14, kuten luultiin. En vieläkään ymmärrä miten se on mahdollista, mutta ehdittiin juomaan vielä yhdet aika kalliit mehut ennen ohjelman alkua. Mieskin sai shortsit pois housujen alta :)

Ennen orankien tapaamista yleisölle esitetään filmi, joka kertoo orankien kuntoutuksesta. Tämän jälkeen lähdetään kiipeämään sademetsään orankien ruokintapaikalle. Metsään on rakennettu monitasoinen näköalapaikka, josta orankeja voi seurata. Meitä varoitettiin etukäteen kuumuudesta, mutta ei siltikään osattu varautua miltä tuntuu nousta rappusia vaatteet päällä saunan lämpötilassa. Onneksi ilmaan tottui ja hiki virtasi enää vain vähän. Prinsessakin jaksoi kiivetä hienosti ja suostui lopulta riisumaan jopa villatakkinsa.

Alueella on tällä hetkellä kaksi oranki vauvaa. Molemmat näyttäytyivät meille heti. Isompi lähti hetken kuluttua kiipeilemään ylös puiden latvustoihin. Pienempi oli välillä hoitajien sylissä ja hoitajat nostivat sen vähän väliä takaisin näkyville. Paikalle ilmestyi myös joitain pienempiä apinoita ja oravia hakemaan ruokaa. Metsässä saa olla tunnin, mutta me lähdimme laskeutumaan alas hieman ennen ajan päättymistä lasten kyllästyessä seuraamaan eläinten puuhia. Alhaalla näimmemyös jotain kauriin näköisiä eläimiä, jotka naukuivat kuin kissa. 

Resortilta lähdettyämme ajoimme Tanjung Aru Beachille, jonne kokoontuu joka ilta paljon ihmisiä katsomaan kaunista auringonlaskua. Lapset ehtivät käydä hyvin uimassa ennen kuin aasialaiset ilmestyivät paikalle kuvaamaan ja kuvauttamaan itseään. 

Auringonlaskun jälkeen ajeltiin hotellille. Päätimme syödä hotellin Aasialaisessa ravintolassa,

 koska kello oli jo paljon ja meillä oli kova nälkä. Hotellin ravintola on tietysti vähän kalliimpi, mutta ruoka oli tosi hyvää. Otettiin 8. hääpäivän kunniaksi oikein drinkitkin! Lasku teki ruokien, tuorepuristettujen mehujen ja kahvien kanssa yhteensä 30€. Ei hullumpi hääpäivä sitten kuitenkaan.