Kota Kinabalun kaupunki
Nyt pidämme majaa siis Kota Kinabalussa eli Sabahin osavaltion pääkaupungissa Borneon malesialaisessa osassa. Kota Kinabalu lyhennetään KK.
Ensimmäinen yö täällä oli vähän levoton. Prinsessa heräsi 2.30, poukkoili ympäri sänkyä ja kiljui. Lähdettiin käymään pissalla ja vessassa Prinsessa alkoi kysellä miksi meidän sängyssä on niitä isoja hiiriä. Eilen nähdyt rotat tulivat siis uniin. Sen verran omakin mielikuvitus lähti liikkeelle, että säikähdin kunnolla, kun jalka osui miehen varpaisiin :) Pian tämän jälkeen Prinsessalla olikin kakkahätä...
Aamu alkoi vähän vetelästi. Oma oloni ei ollut paras mahdollinen. Eilen jo tunsin kurkussa karheutta, eikä koneen ja hotellin tehokas ilmastointi varmastikaan auttanut asiaa. Menimme viime tipassa aamiaiselle, joka olikin yllättävän hyvä. Aamiasen jälkeen vetelehdimme huoneessa, kunnes yhtäkkiä tajusin sunnuntaimarkkinoiden olevan täydessä vauhdissa ja pian jo loppumassa. Olin jotenkin ajatellut niiden alkavan vasta illemmalla. Onneksi markkinat ovat tässä hotellin lähellä ja ehdimme vielä kiertää alueen. Osa kojuista tosin korjaili jo tavaroitaan pois. Ulkona oli todella KUUMA. Herra V sai mennä rattaiden alaistuimeen suojan alle istumaan ja Prinsessakin oli kuomun alla piilossa.
Markkinoilla myytiin ihan kaikkea. Rättejä ja lumppuja, akvaariokaloja, koiria, kissoja, viherkasveja yms. Ihmettelen miten yksikään paikallinen voi olla hengissä syötyään niitä ruokia kojuista. Nuudelit, lihat, kalat, makkarat ja kermaleivokset seisoivat pöydillä likaisissa muovilaatikoissa ja lämmintä riitti. Ainakaan ruokaa ei tarvinnut lämmittää :) Muuallakin kaupungilla paikallisten ruokakojut näyttää kyllä aika kamalilta. Itse varmaan kuolisin ekaan suupalaan. Thaimaassakin oli paljon kojuja ja niistä jopa jotain ostettiin, mutta täällä ei kyllä varmasti osteta.
Markkinoiden jälkeen lähdimme kävelemään Jesselton Pointin satamaan, josta pääsee lautoilla Tunku Abdulh Rahmanin kansallispuiston saarille. Alunperin ajattelimme käydä jollakin saarista tänään, mutta aamun venyttyä päätimme siirtää retkeä huomiselle. Hyvä niin, koska oloni ei ole ainakaan parantanut päivän aikana. Voi olla, että reissu jää huomennakin tekemättä sillä mittasin juuri kuumeen ja sain tulokseksi 38 c.
Satamasta kävelimme isoon ostoskeskukseen. Siellä sisällä ei tuntunut enää ollenkaan siltä, että ollaan Borneolla. Sinne voi mennä siis pakoon, jos alkaa ahdistaa :) Vessatkin oli tosi siistejä, siistimpiä kuin monessa paikassa Singaporessa. Yksi asia vessoista täällä päin kyllä harmittaa. Joka paikassa kun on paikallisille omat reikäistä lattiassa, niin silti heidän pitää kiivetä kyykkypissille pöntöllä ja pöntön kaulukset on aina ihan karmeassa kunnossa. Toinen asia on muuten se, että vessoja suihkutetaan koko ajan ja ne on märkiä ja vähintäänkin trooppisia.
Ostoskeskuksessa törmättiin muuten sellaisen samanlaiseen ravintolaan, johon yritettiin Johor Bahrussa mennä syömään, mutta kaikki oli loppu. Oltiin kuitenkin sovittu poikkeavamme kotimatkalla yhteen kehuttuun ravintolaan, joten herkkuannokset jäi taaskin kokeilematta.
Kehuttu ravintola ei todellakaan ollut kehujensa väärti. Lapset olivat syöneet jo omat lihapullansa, kun me miehen kanssa vasta saatiin omamme. Ruoka ei ollut edes hyvää ja oma annokseni jäi syömättä. Palvelukin oli hidasta ja tympeää.
Ruuan jälkeen kävelimme hotellille ja leikimme vähän huoneessa. Kävimme myös testaamassa kuudennen kerroksen infinity -altaan. Aurinko oli jo laskemassa ja katolla kävi kova tuuli. Minulla oli muutenkin vilu, joten kovin kauaa en pystynyt uiskentelemaan. Kuume ja kylmyys on kyllä ovelia tunteita täällä tropiikissa. Prinsessan maha on taas ollut parempi, joten toivottavasti ollaan kaikki pian kunnossa ja pystytään jatkamaan lomaa täysillä. Nyt painumme kakki yöpuulle.
Kiva lueskella matkastanne ☺
VastaaPoistaToivottavasti ette tule kipeemmäksi.
Kiva, jos joku jaksaa lueskella :) Toivotaan, että loppu matka taittuisi terveempänä.
VastaaPoista