Rento päivä viidakossa
Ensimmäinen yö tuntui pitkältä, koska menimme niin aikaisin nukkumaan. Heräsin myös monta kertaa bussien ääniin. Kuljetus toimii täällä 24/7.
Torstaina 25.2. pakkasimme heti aamusta uimatarvikkeet mukaan. Sen verran mökille on matkaa, ettei viitsi ihan jatkuvasti odottaa kuljetusta tai kävellä. Soitimme kuljetuksen, menimme tielle odottamaan ja kohta auto jo tulikin. Ollaan sen verran syrjemmässä, että saadaan yleensä koko auto itsellemme. Harvoin samaan autoon on tullut muita matkustajia.
Aamiainen täällä on runsas. Mehujakin on vaikka kuinka montaa erilaista. Leikkeleitä kaipailen silti edelleen, mutta syödään niitä sitten kotimaassa. Aamupalan jälkeen pulikoitiin reilu pari tuntia, jonka jälkeen olikin lounaan vuoro. Lounaalla saadaan tilata tietyllä summalla ruokaa, mutta juomat pitää maksaa. Käytännössä summalla saa kolme annosta, mikä on ihan riittävästi meille neljälle.
Lounaan jälkeen lähdettiin päiväuni kävelylle Oriental Village -kylään. Siellä on erilaisia houkutuksia turisteille ja kauppa, josta haettiin litra kaupalla juotavaa. Hotellin kaupassa vesi maksaa neljä kertaa enemmän kuin normaalisti. Kylä alkaa heti hotellialueemme jälkeen, mutta hotellialue on aika laaja. Huoneestamme kävelee kylään ehkä 15 minuuttia. Matka oli melko hikinen varsinkin kantamusten kanssa. Rattaiden lykkiminen ylämäkeen on myös aika raskasta puuhaa tässä +36 asteessa.
Kauppareissun jälkeen huoneessa käydessämme huomasimme naapureiden houkuttelevan apinaa sipseillä luokseen. Apinoiden ruokkiminen on täällä tietysti kielletty. Hetken päästä apinoita olikin paikalla kokonainen lauma. Odotellessamme kyytiä altaille tilanne äityi jo hieman huolestuttavaksi. Apinat alkoivat riehumaan ja kaivoivat myös roskapussit roskiksesta ja heittelivät tyhjät viinipullot säpäleiksi kiviin. Isompi apina valvoi tapahtumia vähän sivummalta toisten irvistellessä ja taistellessa ruuasta. Paikalle osunut siivoojakin oli selvästi varuillaan soittaessaan apinan karkottajia paikalle.
Kävimme vielä uimassa ja sitten menimme buffetin kautta huoneeseemme. Lasten nukahdettua
istuimme parvekkeella viidakon ääniä kuunnellen. Näimme jonkun pienen karhua muistuttavan eläimen, mutta se luikki nopeasti karkuun meidät huomattuaan. Lepakoita roikkuu myös iltaisin puissa. Eläinten bongailumme keskeytti naapurit, jotka tulivat tuttaviensa ja vodka -kassiinsa kanssa parvekkeelleen istumaan iltaa. Kännykästä kuuluvat ikivihreät ei oikein sopineet viidakkoon :)

Vitsi kun kuulostaa kivalta paikalta �� nauttikaa nyt loman lomasta. Terkkuja kaikille teille.
VastaaPoistaT. Ss
On oikeesti aika ihana paikka :) Kiitos, me nautitaan! Terkkuja sinnekin!
VastaaPoista