Langkawi Cable Car

Perjantaina 26.2. päätimme lähteä uudelleen Oriental Villageen eli Itämaiseen kylään. Sieltä lähtee nimittäin Langkawi Cable Car, jolla mies halusi päästä ajelemaan. Minua ajatus ei hirveästi houkutellut, joten piti lakata ajattelemasta ja mennä lippujonoon. Saimme liput 11.15 lähtöön, mutta todellisuus olikin jotain muuta. Päästessämme sisälle lähtöterminaaliin näimme piiiitkän kiemurtelevan jonon. 

Ensimmäinen jono vei kuplaan, jossa matkustettiin ikään kuin vuoristoradassa. Tämän jälkeen päästiin lopulliseen jonoon, joka onneksi kulki edellistä nopeammin. henkilökunta haki vielä jonosta välillä sopivaksi katsomiaan henkilöitä jonon ohi. Yksinäisten hakemisen vaunujen täytteeksi oli ymmärrettävää, mutta välillä myös suurempia ryhmiä otettiin jonon ohi. Meitä onni ei tietenkään suosinut ja jonotus tuntui jossain vaiheessa epätoivoiselta. Köysirataa sai vielä ostaa kalliimpia lippuja, joilla pääsi suoraan hissiin jonon ohi. 

Näkymät köysiradalta oli upeat. Rata vie Gunung Machinchang vuorelle, joka kohoaa 708 metriä merenpinnan yläpuolelle. Ylhäältä näkyi hienosti myös hotellimme ranta. En pidä korkeista paikoista, mutta tuolla radalla ei ihme kyllä huimannut. Vaunu keikkui kyllä jonkin verran ylempänä, jossa tuuli melkoisesti. Köysirata kulkee ensin alemmalle asemalle. Olin lukenut, että siinä ei kannattaisi jäädä pois, vaan jatkaa suoraan ylös asti. Yritinkin sanoa, että menemme ylös, mutta henkilökunta käski meidän poistua vaunusta. Mies meni suoraan jonottamaan seuraavalle asemalle vievään hissiin ja minä kävin nopeasti kurkkaamassa näköalapaikalla. 

Hetken jonotettuamme pääsimme seuraavaan hissiin ja ylemmälle asemalla. Siellä on kaksi eri näköalapaikkaa ja lisäksi kävelysilta, jonne piti ostaa erikseen lippu. Näköalasillalle oli kaksi lippuvaihtoehtoa. Toinen sisälsi hissimatkan ja halvemman lipun ostaneet kävelivät. Lasten kanssa ei ollut mahdollista kävellä yli 200 metriä rappusia, joten jouduimme valitsemaan hissin. Edellinen hissikuorma oli juuri lähdössä, kun menimme jonoon. Ovi ei vaan suostunut menemään kiinni, joten ihmiset otettiin ulos hissistä. Hissi ajoi yhden tyhjän kierroksen ennen, kuin matkustajia otettiin taas kyytiin. Vähän ahdisti mennä täyteen kuumaan hissiin, mutta onneksi se toimi ainakin meidän aikana normaalisti. 

Kävelysillalla ei ollut mitään ihmeellistä ja sen olisikin meidän mielestä voinut jättää väliin. Sillalla käyntikerrat aikana alaspäin meneville kaapelihisseille olikin kertynyt sopivasti jonoa, joten pääsimme taas jonottamaan. Kysyin tuolloin ennen yhtätoista lippuja ostaessani kauanko kaapelihissi ajelu kestää ja henkilökunta vastasi sen kestävän 45 minuuttia. Takaisin alhaalla olimme lopulta noin 14.30. Onneksi lomalla ei ole niin justiinsa. Lapsille olisin kyllä ottanut evästä mukaan, jos olisin tiennyt. 

Päätimme mennä lounaalle kylässä sijaitsevaan japanilaiseen ravintolaan, joka on ilmeisesti hotellimme omistuksessa tai ainakin saamme nauttia siellä täysihoitoomme kuuluvia aterioita. Valitettavasti tuo ravintola menikin kolmelta kiinni, eikä meitä huolittu enää sisään. Olimme ostaneet yhdistelmäliput, joihin sisältyi kaapelihissin lisäksi käynti 3D Taidenäyttelyssä. Lapset eivät olleet enää ihan parhaassa vedossa, mutta katselimme näyttelyn läpi ja siellä oli kyllä hienoja maalauksia.

Ajoimme taksilla takaisin hotellille, koska lapset eivät olisi millään jaksaneet kävellä, eikä me oltaisi jaksettu heitä kantaa. Ajattelimme viipyvämme tuolla reissulla muutaman tunnin, mutta kelo olikin jo  yli neljä, kun vihdoin pääsimme lounaalle ja sitten uimaan ja taas syömään. 

Lauantaina 27.2. aloitimme päivän taas altaalta. Päiväunikävelyn jälkeen menemmekin huoneeseemme valmistautumaan illalliselle. Olimme varanneet heti hotellille saapuessamme pöydän hotellin thaimaalaiseen ravintolaan. Ensimmäinen vapaa ajankohta oli tuolloin keskiviikkona pöytää varatessamme lauantaina, joten teimme varauksen heti. Ravintola on veden päällä ja sinne on sen verran pitkä matka, että menimme sinne hotellin bussilla. Täysihoitoomme kuului kolmen ruokalajin illallinen ja lapset kyllästyivät jo alkuruuan jälkeen. Jotenkin saimme vielä pääruuan syötyä, mutta jälkiruoka saatiin onneksi mukaan.

Ravintolasta pitää mennä kuljetuksella ensin aulaan ja sieltä vasta toisella autolla huoneeseen. Päivällä olimme huomanneet, että rannalle rakennettiin hääpaikka ja päätimmekin käydä kuokkimassa. Siellä vieraat juuri tanssijatkaan hiekalla bändin soittaessa. Prinsessa olisi halunnut kovasti tanssimaan, joten päätimme ottaa vielä aulabaarissa yömyssyt, koska sielläkin oli bändi soittamassa. Herra V:kinnonnoppinut reissun aikana varsin hyödyllisiä lauseita, kuten "baariin istumaan" :)