Mieletön merimatka

Palataan vielä eilisiin seikkailuihin. Lukemisen jälkeen jokainen voi itse päätellä missä mielessä matka oli mieletön. 

Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä vihdoin kohti Tunku Abdul Rahman Marine Parkia. Herra V oli jo sen verran hyvässä kunnossa, että uskalsimme lähteä. Kyseessä on siis viidestä saaresta koostuva puisto KK:n edustalla. Saarille liikennöidään pikaveneillä ja lipun voi ostaa satamasta. Lipun voi ostaa joko yhdelle saarelle tai käydä useammalla saarella saman päivän aikana. Me päätettiin mennä vain yhdelle saarelle.

Olin perehtynyt saariin kotona jonkun verran, mutta unohtanut onnellisesti kaiken. Päädyin siis kyselemään lippuluukulla suosituksia vierailukohteeksi. Terminaalissa tai miksiki hallia nyt kutsutaankaan, on monta eri luukkua, joista jokaisesta voi ostaa samoja retkiä. Fiksumpi selvittäisi ensin millaisilla veneillä mikäkin firma ajelee, mutta mitä sitä suotta nähdä vaivaa. Kaikki tiet vievät kuitenkin saarille. Setä luukulla suositteli retkeä Sapille. Jokin setän ilmeessä tai omissa muistikuvissa sai minut vähän epäileväiseksi, mutta ostimme kuitenkin liput kyseiselle saarelle. Paluu ajan sai päättää itse. Sanoimme ensin noutoajaksi klo 14.00, mutta kun lähtö ei tuntunut olevan kovin rivakka, kävin vielä muuttamassa ajan tuntia myöhemmäksi. Niin meille jäisi noin 3 tuntia aikaa olla perillä saaressa.

Setä ohjasi meidät hallin penkeille istumaan ja odottamaan. Itse olin vessassa, kun joku oli käynyt sanomassa, että voisimme siirtyä laiturille. Kävelimme laiturin katetulle odotusalueelle istumaan. Hetken istuttuamme, meidät viittelöitiin veneeseen. Vene ei ollut ihan niitä laiturin uusimpia. Kovaa sillä kuitenkin pääsi, koska ohitettiin kaikki muut veneet. Alkumatka oli melko pomppuisa. Jonkun ajan päästä meno kuitenkin tasoittui. Lähempänä rantaa vene alkoi taas pomppia ja kallisteli muutaman kerran. Matka kesti noin 15-20 minuuttia

Heti saarta lähestyessämme näimme sen olevan täynnä muita turreja. Se oli odotettavissa, mutta olin ajatellut rannan olevan vähän pidempi, jolloin ei olisi tarvinnut ihan sillit suolassa siellä olla. Heti laiturin jälkeen rannalla oli isoja telttoja, joissa oli juuri meneillään buffet-ruokailu. Ilmeisesti juuri Sapilla päiväretkeläiset käyvät syömässä. 

Oikealla puolella laituria oli wc:t, suihkut ja pukuhuoneet. Vasemmalla puolella taas oli pieni rannan pätkä. Hiekkaranta muuttui pian kallioksi, jota pitkin pääsi ilmeisesti kävelemään toiselle vähemmän kansoitetulle rannalle. Me ei lasten kanssa voitu sinne kuitenkaan lähteä liukkaita kallioita pitkin, joten parkkeerasimme pyyhkeinemme muiden sekaan ison puun varjoon. Vesi oli todella kirkasta ja rannassa ui paljon aika isojakin kaloja. Mies vähän snorklaili, mutta kaloja ja kuolleita koralleja näki veden pinnaltakin. 

Tarpeeksi uituamme kävelimme vielä laiturin toiselle puolelle. Siellä näimme puussa apinan. Hetken päästä noin pari metrinen varaani kömpi erään rakennuksen alta. Se meni kokonsa puolesta heittämällä näkemiemme liskojen kärkeen. 

Vähän ennen kolmea menimme laiturille odottamaan. Laiturilla oli aika paljon porukkaa ja touhu oli vähän sekavaa. Eräs poika kysyi  lippuamme ja sitä katsottuaan pyysi meitä odottamaan. Hetken kuluttua sama poika tuli sanomaan, että veneelle on tulossa. Vene oli aamuistakin vanhemman näköinen. Pelastusliivit olivat kuluneet, eikä lasten kokoisia ollut tässä veneessä ollenkaan. Liivit olivat myös aivan märät. Se ei lupaillut hyvää. 

Heti laiturista lähdettyämme vene alkoi keinua kovasti. Olisi tullut varmasti huono olo, jos pelolta olisi jäänyt aikaa voida pahoin. Hetken kuluttua aloimme ihmettelemään, miksi vene ajaa väärään suuntaan. Ajattelin sen valitsevan ehkä vähän vähemmän myrskyisän reitin. Sitten meille selvisi, että kyllä tässä ollaan nyt menossa jonnekin muualle kuin lähtösatamaan. Pian näimme toisen saaren ja päättelimme hakevamme sieltä lisää porukkaa. Olimme kuvitelleet välttämämme minulle ei niin

mieluisaa  ajelua käydessämme vain yhdellä saarella, mutta nyt jouduimme kuitenkin vähän veneilemään. 

Rantaa lähestyessämme aloittaa alkoivat lyödä todella kovaa. Vettä tuli ihan kunnolla veneeseen. Vene myös keikautti niin, että kiljuin pari kertaa aika kova äänisesti. Olin ihan varma, että vene ei pysy pystyssä. Ensimmäiselle saarelle päästyämme kuski totesi, ettei sieltä tulekaan ketään kyytiin. Minä taas totesin, että se saari oli se, jonne meidän piti mennä. Siellä oli pitkä valkoinen hiekkaranta.

Lähdimme eteen päin. Toivoin, että pääsisimme nyt suorinta reittiä satamaan. Lähdimme kuitenkin kohti kolmatta saarta. Aallot löi koko ajan veneeseen ja keikutus oli kova. En nähnyt enää mitään, koska silmät ja suu oli täynnä suolavettä. Toivoin vaan, että pääsisimme hengissä rantaan. 

Kolmannen saaren jälkeen vene lähti kohti satamaa. Kuski ajoi taas kovaa, eikä vene heilunutkaan enää niin paljoa. Vettä toki ryöpsähti välillä ihan kunnolla niskaan. Pomput ei tuntuneet sivuttaisen heilumisen jälkeen miltään, vaikka tuntuikin, että välillä hypättiin aika korkealle. Jossain vaiheessa se huono olokin sieltä hiipi. Asiaa ei varmastikaan auttanut suolavesi suussa eikä hiekka, joka oli peräisin rantapyyhkeestä, jolla yritin välillä pyyhkiä naamaa. Rannalla kuski vaan levitteli käsiään todeten olevansa joka päivä märkä. Märkyys ei kylläkään ollut matkassa se pahin ongelma, mutta rannalle onneksi selvittiin. Molemmat lapset muuten nukkuivat tämän seesteiseen risteilyn ajan.

Laiturilta päästyämme puristin mekostani kaiken irtoavan veden ja lähdimme  kävelemään kohti ostaria. Kävimme vaatteet märkinä syömässä, koska ei haluttu lähteä enää uudelle kävelyreissulle. Hotellille päästyämme vaatteet olikin jo kuivuneet. Ajattelimme käydä vielä kauppahallin yläkerrassa  , koska emme päässet sinne edellisellä kerralla rattaiden kanssa. Jo huoneemme ulkopuolella näimme kuitenkin ikkunasta hallin olevan jo kiinni. Palasi me siis takaisin huoneeseemme ja aloimme pakata tavaroita. Suihkun jälkeen olimmekin niin väsyneitä, että nukahdimme kaikki.