Näin kulutan aikaa

Herra V on nyt vuorostaan kuumeessa. Viime yö meni valvoskellessa. Pojalla oli kova jano vähän väliä ja joikin reilusti vettä, mikä on tietysti hyvä. Meidän piti taas aamusta lähteä saariretkelle, mutta eihän siitä mitään tullut. Saa nähdä jäikö meiltä koko saaret näkemättä sairastelun vuoksi. 

Auto sentään saatiin palautettua, vaikka ei sekään niin helppoa ollut. Palautus oli sovittu klo 9.30, mutta huomasimme, että kuittiin aika oli muutettu mitään sanomatta tuntia myöhemmäksi. Otimme yhteyttä vuokrauksen hoitaneeseen välitystoimistoon, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Sieltä vastattiin, että auton voi palauttaa aikaisemmin ilman mitään ongelmia. Juu niin varmaan, mutta olin heille juuri kirjoittanut, että täällä ei ole mitään riskiä tai toimistoa, vaan auto haetaan meiltä pois. Hieman hankala se on palauttaa, jos kukaan ei tule paikalle. 

Eikä kukaan tullut. Viime yönä välitystoimistosta oli kirjoitettu, että he ovat yrittäneet ottaa vuokraamoon yhteyttä, mutta sieltä ei kukaan vastaa. He yrittävät kuitenkin ottaa uudelleen yhteyttä. Olin juuri heille selvittänyt, että yhteydenotottojen kanssa alkaa olla vähän kiire, kun täällä Malesiassa on jo myöhäinen ilta.

Mainitsin samalla myös vauvan turvakaukaloista. He vielä kysyivät minkä ikäiset lapset meillä on, koska he ovat kyllä pyytäneet meille istuimia. Vastasin heille, että iällä ei tässä nyt sinänsä ole merkitystä, vaan painolla. Mainitsin myös, että aina ennen ollaan kyllä saatu oikean kokoiset istuimet, koska niitä on joko KAUKALOITA tai LASTENISTUIMIA. Anteeksi nyt vaan, mutta alkoi tuntua siltä, kuin keskustelisi ulaanin kanssa. 

Onneksi kiltti respan täti soitti taas vuokraamoon. Auto haettiin  viimein klo 11 ja saatiin jopa takuusumma takaisin, joka oltiin maksettu käteisellä. Palaute lähtee varmasti.

Koska saariretkestä ei tullut mitään, pyörittiin ympäri kaupunkia. Katsastettiin muutama ostari, joissa ei oltu vielä käyty jne. Herra V loikoili rattaissa tai kantorepussa. Kului se päivä kaupungilla  maleksienkin.

KK:n keskusta alue on sen verran pieni, että täällä on helppo liikkua kävellen paikasta toiseen. Varsinkin nyt, kun ilmastoon alkaa olla jo tottunut. Rattaillakin pääsee kulkemaan, mutta rotvallin reunat ovat välillä todella korkeita. Välillä kaduissa on myös ammottavia aukkoja, kivetyksestä puuttuu kivi tai kivi on noussut pahasti, välillä viemärin päällä ei ole kantta tai siinä on niin iso silmäinen ritilä, että rengas uppoaa väliin. Tarkkana siis saa olla koko ajan ihan ilman rattaitakin.

Illalla käytiin syömässä korealaisessa. Otettiin jokin combo, jossa oli erilaisia kanoja. Ruoka oli niin tulista, että mieheltä valui hiki. Minä en pystynyt syömään tulisempia kanoja ollenkaan, koska sain hirveän yskän puuskan joka kerta, kun laitoin kanaa suuhuni. Haettiin vielä perus iltakahvit ja tänään sorruttiin myös donitseihin. Donitsit oli ihan hyviä, mutta täytyykö joka juttuun tunkea jotain sisälle?!

Loppu ilta vietettiin huoneessa, koska Herra V on ollut nyt illasta tosi väsynyt. Torkkui tai nuokkui sängyssä ja sylissä koko illan. Vähän jaksoi jo jutellakin ja lukea kirjatuissa hetki sitten ja nyt onneksi nukkuu rauhallisesti.


Kommentit

  1. Herra Veelle kovasti paranemisia! Onneksi rattailla pääsee liikkumaan ja samalla pikkupotilas voi lepäillä kyydissä. Kiva, että oot päässyt reklamoimaan reissussa, tuttua puuhaa :)

    VastaaPoista
  2. Reklamointi on kyllä niin mukavaa :) Hyvä, että on samanhenkisiä ystäviä;) Tossa vuokrauksessa ei kyllä mikään mennyt nappiin.
    Herra V on tänään jo paljon paremmassa kunnossa ja nahistelu onkin palannut kuvioon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Top 10 matkatarjouksista

Singapore ja Malesia pienten lasten kanssa

Pipsa Possu synttärit