Sairaana Borneolla

Yö ei mennyt ihan putkeen. Heräsin keskellä yötä märästä sängystä. Prinsessalla oli käynyt vahinko. Pesin meidän molempien yökkäritkin keskellä yötä, koska täällä mikään ei kuivu nopeasti. Loppu yö meni sängyssä pyöriessä tilan puutteen ja kuumeen vuoksi.

Olin toivonut olevani aamulla kunnossa, jotta päästäisiin saariretkelle. Valitettavasti huomasin heti aamulla, ettei kuume ollut laskenut yön aikana. Päätimme ottaa rauhallisesti ja kuljeskelimme verkkaisesti ympäri kaupunkia.

Saimme kulkea monta korttelia etsiessämme lapsille hiekkaleluja. Yleensä niitä on joka paikassa pitkät rivit. Ostimme virvelisetin, jossa oli vapa, kaloja ja ankka sekä kaksi pientä lelusettiä ja pallon. Maksoimme kaikista yhteensä reilu 4 €.

Kävimme ensimmäisen kerran koko reissun aikana uimassa päivän valossa. Uiminen oli huomattavasti rentouttavampaa, kun lapsilla oli muutakin tekemistä kuin sinne tänne poukkoilu. Ainoa ongelma on se, ettei Prinsessalle riitä mikään aika uimista, vaan aina lähtiessä tulee harmitus.

Uinnin jälkeen Herra V meni päiväunille ja me lähdimme takaisin kaupungille. Kävimme kauppahallissa. Raa'an kanan haju oli järkyttävä. Rattailla ei päässyt kulkemaan kuin muutamaa käytävää ja yläkerran vaatekäytäville emme päässeet ollenkaan.

Poikkesimme myös muutamassa paikallisille suunnatussa ostoskeskuksessa. Ostettavaa ei niistä juuri löydy, mutta katseltavaa sitäkin enemmän. Päätimme mennä tänään syömään sinne herkullisen näköisiä annoksia tarjoilemaan ravintolaan. Samat juomat oli täältäkin loppu mitä yritimme tilata aiemmin Johor Bahrussa. Emme kuitenkaan luovuttaneet ja saimmekin annokset eteemme. Valitettavasti ruoka ei ollut kovin hyvää.

Kahvilassa törmäsimme ensimmäisiin suomalaisiin täällä. Vaihdoimme muutaman sanan reissusuunnitelmista. Oloni alkoi tässä vaiheessa tuntua jo lähes terveeltä.

Pyysin respasta, että lakanamme vaihdettaisiin, koska siivooja ei ollut sitä tehnyt. Lähdimme vielä vähän ulos kävelemään siivoojan tieltä. Eksyimme keskelle näyttävää lohikäärmetanssia. Paikalle kerääntyi todella paljon väkeä ja lauma poliiseitakin pyöräili paikalle. Minulla soi päässä "vältä väkijoukkojen kokoontumisia" ja pälyilin ympärilleni näyttäen varmaan itse kriminaalilta.

Esityksen jälkeen lähdettiin etsimään vielä banaaneja hotellin takana olevilta kojuilta. Banaaneja emme tällä kertaa löytäneet, mutta eksyimme yömarkkinoille. Markkinoilla oli lähinnä kalaruokakojuja, joissa kalat ja äyriäiset oli raakana pöydällä ja siitä sai valita haluamansa paistettavaksi.

Olin ostanut lapsille iltapalaksi huoneeseen juustosämpylöitä. Juuston päälle olikin lisätty sokeria, eikä maku oikein vastannut odotuksia. Munkkivartaat taas olivat lähes suolaisia.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä kaupungin ulkopuolelle ihmettelemään, joten toivottavasti kaikki ovat kunnossa.

Kommentit

  1. Hienoa et oot jaksanut kirjoittaa näin säännöllisesti ja matkailublogin kirjoittaminen sujuu lastenkin kanssa reissatessa :) ihan pystyy ajatuksissa siirryn sinne täältä pakkasesta. Harmi et joudutte sairastavan, mut jospa loppureissu menisi terveenä. Ihanalta kuulostaa kokemukset tähän mennessä! Täällä yks Herra V on katsellut kartasta missä menette, terveisiä kaikille!

    VastaaPoista
  2. Kiva saada kommenttia tännekin suuntaan :) Jospa tää flunssa olis nyt viimeinen tauti. Paljon terveisiä myös sinne ja varsinkin isommalle Herra Veelle ja hänen siskolleen. Me Veen kanssa katseltiinkin kartasta näitä paikkoja viimeksi, kun teillä käytiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Top 10 matkatarjouksista

Singapore ja Malesia pienten lasten kanssa

Pipsa Possu synttärit