Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Muutto Chenang Beachille

Istun viimeistä kertaa viidakkomajan parvekkeella Berjaya Langkawi Resortissa . Muut vielä nukkuvat ja minä kirjoitan ja kuuntelen viidakon ääniä, kuten muinakin aamuina.  Tätä tulee kyllä ikävä. Tämän kirjoitettuani Herra V kömpikin parvekkeelle. Hän huutelee ohi meneville busseille "morning" :)  Eilinen ei alkanut kovin ihanasti Prinsessan syötyä pilaantunutta nakkia aamiaisella. Prinsessa sanoi minulle "äiti, tää nakki on tosi tosi pahaa". Nakkia tutkittuani, huomasin sen olevan aivan vihreä ja haisevan kammottavalta. Koko päivän odotin vaikutuksia, mutta ainakaan vielä ei ole ilmennyt mitään.  Muuten päivä meni laiskasti altaalla. Me aikuiset onnistuttiin käräyttämään nahkamme, vaikka samat rasvat oli käytössä kuin muulloinkin, eikä edes oltu auringossa erityisen kauaa. Aurinko vaan oli todella polttava. Kävimme vihdoin myös juomassa hotellin tarjoamat tervetulodrinkit ja löysimmekin sen myötä hotellilta ihan uuden paikan. Baarin yhteydessä oli pelihuoneita...

Langkawi Cable Car

Perjantaina 26.2. päätimme lähteä uudelleen Oriental Villageen eli Itämaiseen kylään. Sieltä lähtee nimittäin Langkawi Cable Car, jolla mies halusi päästä ajelemaan. Minua ajatus ei hirveästi houkutellut, joten piti lakata ajattelemasta ja mennä lippujonoon. Saimme liput 11.15 lähtöön, mutta todellisuus olikin jotain muuta. Päästessämme sisälle lähtöterminaaliin näimme piiiitkän kiemurtelevan jonon.  Ensimmäinen jono vei kuplaan, jossa matkustettiin ikään kuin vuoristoradassa. Tämän jälkeen päästiin lopulliseen jonoon, joka onneksi kulki edellistä nopeammin. henkilökunta haki vielä jonosta välillä sopivaksi katsomiaan henkilöitä jonon ohi. Yksinäisten hakemisen vaunujen täytteeksi oli ymmärrettävää, mutta välillä myös suurempia ryhmiä otettiin jonon ohi. Meitä onni ei tietenkään suosinut ja jonotus tuntui jossain vaiheessa epätoivoiselta. Köysirataa sai vielä ostaa kalliimpia lippuja, joilla pääsi suoraan hissiin jonon ohi.  Näkymät köysiradalta oli upeat. Rata vie Gu...

Rento päivä viidakossa

Ensimmäinen yö tuntui pitkältä, koska menimme niin aikaisin nukkumaan. Heräsin myös monta kertaa bussien ääniin. Kuljetus toimii täällä 24/7. Torstaina 25.2. pakkasimme heti aamusta uimatarvikkeet mukaan. Sen verran mökille on matkaa, ettei viitsi ihan jatkuvasti odottaa kuljetusta tai kävellä. Soitimme kuljetuksen, menimme tielle odottamaan ja kohta auto jo tulikin. Ollaan sen verran syrjemmässä, että saadaan yleensä koko auto itsellemme. Harvoin samaan autoon on tullut muita matkustajia. Aamiainen täällä on runsas. Mehujakin on vaikka kuinka montaa erilaista. Leikkeleitä kaipailen silti edelleen, mutta syödään niitä sitten kotimaassa. Aamupalan jälkeen pulikoitiin reilu pari tuntia, jonka jälkeen olikin lounaan vuoro. Lounaalla saadaan tilata tietyllä summalla ruokaa, mutta juomat pitää maksaa. Käytännössä summalla saa kolme annosta, mikä on ihan riittävästi meille neljälle. Lounaan jälkeen lähdettiin päiväuni kävelylle  Oriental Village -kylään. Siellä on erilaisia houkutu...

Loman loma

Eilen 24.2 oli aika taas pakata kimpsut ja kampsut ja jättää Kuala Lumpur ja hotellimme  E&O Residences Kuala Lumpur . Tarkoituksenamme oli mennä taksilla KL Sentral -asemalle ja jatkaa siitä KLIA Express -junalla kentälle, mutta laukkupoika sai meidät vakuutettua, että taksi on sekä nopeampi että halvempi vaihtoehto. Oikeastaan sisimmässäni tiesin, ettei kumpikaan väite pidä paikkaansa, mutta laukkujen raahaaminen ei kiinnostanut, joten tartuin syöttiin.  Reilun tunnin kuluttua oltiin kentällä. Taksikuskilla  oli kaveri myös Langkawilla (no tottakai!) ja hän kyseli onko meillä jo kyyti hotellille. Olin jotenkin hövelillä päällä ilmeisesti ja varasimme kyydin tältä kaverilta.  Lentomme oli hieman myöhässä ja saavuimme Langkawin kansainväliselle kentälle noin 15.30. Koneesta ulos päästyämme kävelimme tulohalliin ja suoraan matkalaukkuhihnalle. Sen jälkeen kävelimmekin ulos rakennuksesta ja siellä se "kaveri" odottikin meitä kyltteineen.  Auto ...

Shoppailupäivä Kuala Lumpurissa

Prinsessalla ei ollut enää aamulla kuumetta. Ihmeellinen kuumetauti meillä on riesana, mutta toivottavasti se nyt olisi vihdoin historiaa. Flunssa toki vielä vaivaa meitä kolmea, mutta toivottavasti loppumatka menee kuumeetta. Tämä päivä päätettiin pyhittää ostoksille ja uimiselle. Lähdimme kymmenen aikaan talsimaan kohti ostareita. Aamupäivisin kaupungilla saa olla täysin rauhassa vain vartijat seuranaan, mutta kahden maissa kaikki ihmiset heräävät jostain koloistaan ja rauhallisuus on yhtäkkiä tiessään.  Poikettiin eri ostoskeskuksiin, mutta niistä ei tuntunut löytyvän kivoja kauppoja. Ostarit onntoinen toistaan isompia, mutta moni on sisältä pettymys. Kerroksia on miljoona, mutta kerrosta kohden ei välttämättä ole montakaan liikettä. Monessakaan ei pääse rattailla liukuportaisiin ja hissejä joutuu odottamaan todella pitkään. Tehokas shoppailu jäi siis tänäänkin haaveeksi ja aikaa tuhraantui odottamiseen.  Jossain vaiheessa päätettiin lähteä Times Square Berjaya...

Batu Caves

Tänään saatiin päähämme lähteä katsomaan Batu-luolia. Luolat sijaitsevat Kuala Lumpurin pohjoispuolella noin 13 kilometrin päässä keskustasta. Luulin matkan kestävän vähän vähemmän aikaa, mutta kyllä siihen kului yli tunti. Menimme ensin KL Rapidilla, joka on ylhäällä kulkeva juna KL Sentral -asemalle eli KL:n keskusrautatieasemalle. Siellä vaihdoimme KTM Komuter paikallisjunaan, jolla pääsimme ihan luolien viereen. Luolien edessä on valtava kultainen budha-patsas. Luolille pitää nousta 272 porrasta. Lähdimme kiipeämään portaita ylös, mutta niillä keikkuvat ja varastelevat apinat pelottivat Prinsessaa. Yhdellä apinoista roikkui vauva mukana. Se muistutti miestä ja Herra V:tä, joka oli kantorepussa :) Yhtäkkiä apinat saivat jonkun kohtauksen ja lähtivät kauheaa vauhtia portaita alas. Se oli liikaa Prinsessalle ja me lähdimme perässä.  Mies jatkoi kiipeämistä Herra V mukanaan. Ylös päästyään heitä odottikin toiset portaat. Myöhemmin luin, että  ensin noustaan 205 porras...

Petronas Twin Towers

Tänään aamu käynnistyi vähän hitaasti. Meihin on iskenyt varmaan joku puolimatkan väsymys. Onhan tässä toisaalta viipotettu menemään, eikä lepopäiviä olla paljon vietetty. Syötiin aamupalaa vasta kymmenen aikoihin ja siivooja tulikin juuri, kun istuttiin pöytään. Hän tiskaili, vaihtoi lakanat ja mm. imuroi meidän syödessä. On se vaan vähän outoa, kun ei ole tottunut kodinhoitajaan :)  Arvottiin minne suuntaan lähdettäisiin. Päätettiin kävellä Petronasin kaksoistorneja kohden. Ne ovat maailman korkeimmat kaksoistornit ja Kuola Lumpurin tärkein nähtävyys. Olin lueskellut, että jos mielii ylös näköalapaikalle, olisi paikalle tultava heti aamulla 8.30, kun lipunmyynti alkaa. Olin myös lukenut, että seuraavan päivän lippuja voi ostaa jo edellisenä päivänä. Tämän väitteen paikkansa pitävyyttä en tiedä, koska paikalle saapuessamme huomasimme tornejen olevan maanantaisin suljettu. Huomasin myös, että tälle päivälle olisi vielä tilaa. Päätimme ostaa liput seuraavaan mahdolliseen ajanko...

Siirtyminen Kuala Lumpuriin

Tänään onkin ollut taas reissupäivä. Kellomme soitti 6.15. Pakkailimme loppuja tavaroitamme ja herätimme kiukkuiset lapset aamiaiselle. Tarkoitus oli päästä lähtemään huoneesta kahdeksan maissa, koska meillä ei ollut mitään tietoa kuinka kauan ison taksin saaminen kestää. Kello oli jo lähempänä puolta yhdeksää, kun saimme tavarat raahattua alas. Hotellillamme  päivystikin onneksi isompi taksi, joten pääsimme kyytiin heti, kun olin kirjautunut ulos hotellista.  Matka lentokentälle kesti noin 15 min. Heti lentokentän ovista sisään mentäessä oli läpivalaisu, jossa kaikki laukut laitettiin hihnalle. heti sen jälkeen olikin check in. Jonotimme tiskille tovin. En ollut tehnyt lähtöselvitystä etukäteen, koska edellisellä kerralla minun pyydettiin tekemään se tiskillä sylilapsen vuoksi. Virkailija kysyi heti olenko tehnyt lähtöselvityksen. Selitin, etten ole, koska meillä on mukana sylilapsi. Hän käski minut takasin toiselle puolelle tekemään sen automaatille. Automaatillakin luk...

Mieletön merimatka

Palataan vielä eilisiin seikkailuihin. Lukemisen jälkeen jokainen voi itse päätellä missä mielessä matka oli mieletön.  Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä vihdoin kohti Tunku Abdul Rahman Marine Parkia. Herra V oli jo sen verran hyvässä kunnossa, että uskalsimme lähteä. Kyseessä on siis viidestä saaresta koostuva puisto KK:n edustalla. Saarille liikennöidään pikaveneillä ja lipun voi ostaa satamasta. Lipun voi ostaa joko yhdelle saarelle tai käydä useammalla saarella saman päivän aikana. Me päätettiin mennä vain yhdelle saarelle. Olin perehtynyt saariin kotona jonkun verran, mutta unohtanut onnellisesti kaiken. Päädyin siis kyselemään lippuluukulla suosituksia vierailukohteeksi. Terminaalissa tai miksiki hallia nyt kutsutaankaan, on monta eri luukkua, joista jokaisesta voi ostaa samoja retkiä. Fiksumpi selvittäisi ensin millaisilla veneillä mikäkin firma ajelee, mutta mitä sitä suotta nähdä vaivaa. Kaikki tiet vievät kuitenkin saarille. Setä luukulla suositteli retkeä Sapil...

Näin kulutan aikaa

Herra V on nyt vuorostaan kuumeessa. Viime yö meni valvoskellessa. Pojalla oli kova jano vähän väliä ja joikin reilusti vettä, mikä on tietysti hyvä. Meidän piti taas aamusta lähteä saariretkelle, mutta eihän siitä mitään tullut. Saa nähdä jäikö meiltä koko saaret näkemättä sairastelun vuoksi.  Auto sentään saatiin palautettua, vaikka ei sekään niin helppoa ollut. Palautus oli sovittu klo 9.30, mutta huomasimme, että kuittiin aika oli muutettu mitään sanomatta tuntia myöhemmäksi. Otimme yhteyttä vuokrauksen hoitaneeseen välitystoimistoon, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Sieltä vastattiin, että auton voi palauttaa aikaisemmin ilman mitään ongelmia. Juu niin varmaan, mutta olin heille juuri kirjoittanut, että täällä ei ole mitään riskiä tai toimistoa, vaan auto haetaan meiltä pois. Hieman hankala se on palauttaa, jos kukaan ei tule paikalle.  Eikä kukaan tullut. Viime yönä välitystoimistosta oli kirjoitettu, että he ovat yrittäneet ottaa vuokraamoon yhteyttä, mutta ...

Autoilu avartaa

Täällä on vaihdettu tauteja. Minulla on ollut tänään hieman ongelmia vatsan kanssa ja lapset taas ovat saaneet kuumeen ja flunssan. Vatsaongelmat luultavasti liittyvät puhtaasti ruokavalion totaaliseen muutokseen.  Lasten kannalta tänään oli hyvä päivä autoilla. Omasta puolestani en voinut sanoa ihan samaa aamulla, mutta hyvin meidän retki silti meni. Kävimme tänään Kinabalu Parkissa, joka on noin 90 km:n päässä KK:sta ja matka sinne kestää hieman alle kaksi tuntia. Kinabalu Park eli Kinabalun kansallispuisto on luonnonsuojelualue, johon kuuluu mm.  Kaakkois-Aasian korkein vuori Mount Kinabalu. Pikkuisen Proton Sagamme moottori huusi pelottavan kovaäänisesti noustessamme kohti puistoa. Onneksi korvani olivat suurimman osan ajasta lukossa, joten en kuullut ihan koko totuutta.  Puistoon kulki hyväkuntoinen tie, jossa oli ylämäissä myös ohituskaistoja. Usein jouduimme itse siirtymään hitaampien kaistalle, mutta rekat ja monet pakettiautot hyytyivät lähes kokonaa...

Ongelmia paratiisissa

Tippa nenän päässä olisi sopinut myös hyvin päivän otsikoksi, sillä kuumeen mentyä tilalle on tullut armoton nuha. Otsikosta olisi kuitenkin arvatenkin seurannut vääränlaisia mielikuvia ja tietynlaista kommenttia, joten päädyin astetta dramaattisempaan otsikointiin :) Meillä on otsikosta huolimatta kaikki hyvin. Aamu ei vaan taaskaan alkanut suunnitellusti. Vuokrasimme auton jo Suomesta käsin. Vuokraamon piti toimittaa auto meille klo 9.30. Käytiin nopeasti aamupalalla. Herra V olisi nautiskellut "palasta" pidempäänkin, jos meillä ei olisi ollut niin kiire. Prinsessahan ei tietenkään paljoa syö, kun tietää jälkkäripöydässä olevista munkeista. Odotimme autoa aulassa ja täsmällisiä suomalaisina alettiin kysellä auton perään vasta klo 10. Respan nainen ystävällisesti soitti vuokraamoon. Vuokraamosta luvattiin soittaa pian takaisin. Kun puhelu vihdoin tuli, pyydettiin minua puhelimeen. Mies toisessa päässä kysyi olenko herra se ja se. Kerroin olevani herran vaimo, jolloi...

Sairaana Borneolla

Yö ei mennyt ihan putkeen. Heräsin keskellä yötä märästä sängystä. Prinsessalla oli käynyt vahinko. Pesin meidän molempien yökkäritkin keskellä yötä, koska täällä mikään ei kuivu nopeasti. Loppu yö meni sängyssä pyöriessä tilan puutteen ja kuumeen vuoksi. Olin toivonut olevani aamulla kunnossa, jotta päästäisiin saariretkelle. Valitettavasti huomasin heti aamulla, ettei kuume ollut laskenut yön aikana. Päätimme ottaa rauhallisesti ja kuljeskelimme verkkaisesti ympäri kaupunkia. Saimme kulkea monta korttelia etsiessämme lapsille hiekkaleluja. Yleensä niitä on joka paikassa pitkät rivit. Ostimme virvelisetin, jossa oli vapa, kaloja ja ankka sekä kaksi pientä lelusettiä ja pallon. Maksoimme kaikista yhteensä reilu 4 €. Kävimme ensimmäisen kerran koko reissun aikana uimassa päivän valossa. Uiminen oli huomattavasti rentouttavampaa, kun lapsilla oli muutakin tekemistä kuin sinne tänne poukkoilu. Ainoa ongelma on se, ettei Prinsessalle riitä mikään aika uimista, vaan aina lähtiessä tu...

Kota Kinabalun kaupunki

Nyt pidämme majaa siis Kota Kinabalussa eli Sabahin osavaltion pääkaupungissa Borneon malesialaisessa osassa. Kota Kinabalu lyhennetään KK.  Ensimmäinen yö täällä oli vähän levoton. Prinsessa heräsi 2.30, poukkoili ympäri sänkyä ja kiljui. Lähdettiin käymään pissalla ja vessassa Prinsessa alkoi kysellä miksi meidän sängyssä on niitä isoja hiiriä. Eilen nähdyt rotat tulivat siis uniin. Sen verran omakin mielikuvitus lähti liikkeelle, että säikähdin kunnolla, kun jalka osui miehen varpaisiin :) Pian tämän jälkeen Prinsessalla olikin kakkahätä... Aamu alkoi vähän vetelästi. Oma oloni ei ollut paras mahdollinen. Eilen jo tunsin kurkussa karheutta, eikä koneen ja hotellin tehokas ilmastointi varmastikaan auttanut asiaa. Menimme viime tipassa aamiaiselle, joka olikin yllättävän hyvä. Aamiasen jälkeen vetelehdimme huoneessa, kunnes yhtäkkiä tajusin sunnuntaimarkkinoiden olevan täydessä vauhdissa ja pian jo loppumassa. Olin jotenkin ajatellut niiden alkavan vasta illemmalla. Onnek...

Ensimmäinen lento Air Asialla

Nyt laahaa tekstit vähän perässä. Lomailu on niin kiireistä puuhaa, ettei ehdi kirjoittamaan. Nyt mies lähti lasten kanssa ostamaan vettä, joten sain hetken aikaa kirjoittaa. Prinsessa sai tänään uuden tyllihörhelö-mekon, joten nyt kelpaa kuljeksia. Eilen aamiaisen jälkeen pakkailtiin vielä loput tavarat ja uloskirjauduttiin  hotellista . Onneksi lähdettiin hyvissä ajoin, koska aulassa oli käynnissä uuden vuoden lohikäärmetanssi. Herra V sai Muumi-hatun täyteen karkkeja. Prinsessa oli vähän katkera, kun ei ollut itse kehdannut ottaa kuin yhden. Ei oltu tilattu etukäteen taksia, vaan luotettiin sen tulevan suht nopeasti. Taksi tulikin heti ja noin puolen tunnin matka kentälle alkoi. Kuski oli juttutuulella ja kertoili niitä näitä alueesta, jolla oltiin yövytty ja yleensä Malesiasta. Oltiin perillä tosi ajoissa. Ihmeteltiin Johor Bahrun pientä kenttää, joka on nimeltään Senai International Airport. Oltiin yritetty tehdä lähtöselvitys netissä etukäteen, mutta meitä pyydettiin...

Sanrio Hello Kitty Town Johor Bahrussa

Kirjoittelen nopeasti ennen lentokentälle lähtöä muutaman sanan eiliseltä. Prinsessa heräsi klo 7.00 mahakipuun. Se onneksi korjaantui vessakäynnillä. Edelleen maha on vähän herkillä, mutta ei mitään sen suurempaa. Ruoka ja juoma maistuu ihan normaalisti. Aamiaisen jälkeen lähdettiin tässä hotellin lähellä olevaan Hello Kitty Town -sisäleikkipuistoon. Päivä oli todella kuuma ja ensimmäinen kunnolla aurinkoinen, joten ihan hyvä oli pysytellä sisällä hämärässä :) Itse en pidä tuosta kyseisestä katista lainkaan, mutta pakko sanoa, että paikka oli aika ihana vaaleanpunainen prinsessaunelma. Paikassa on kolme kerrosta, joista yksi on tuo Hello Kittyn koti, yhdessä on Tuomas veturin huvipuisto ja yhdessä on mm. Anniina ballerina, Bingu ja Puuha Pete. Me otettiin ranneke, jolla pääsimme käymään jokaisessa kerroksessa. Huvipuistossa oli muutamia laitteita ja isompi hoplopin tapainen leikkipaikka. Ihan kiva, mutta ei mitenkään ihmeellinen. Toisessa kerroksessa, jossa eri hahmot olivat, järj...

Malesian Legoland

Ensimmäinen yö täällä Johor Bahrussa oli hieman levoton. Hotellin vieressä on rakennustyömaa, jossa ei tunneta käsitteitä työturvallisuus saatikka työaika. En tiedä kuinka korkea rakennuksesta on tulossa, mutta nyt on rakenteilla 18.  kerros. Työmiehet olivat hommissa aamuyöhön saakka. Siellä he hakkaajat ja kirskuttavat nostureita ilman minkäänlaisia valjaita ihan pimeässä. Valitettavasti tänäänkään heillä ei ole vapaapäivää... Työn äänien hiljennettyä alkoi linnut pitää konserttiaan. Sinänsä ihan kauniin ja eksoottisen kuuloista viserrystä,  mutta mieluummin kuuntelisin sitä joskus muulloin kuin aamuyöllä. Eläinten ääniin kannattaa ehkä kuitenkin totutella, sillä yövymmehän tällä reissulla vielä viidakko hotellissa. Aamu alkoi hotellin aamiaisella. Täällä valikoima oli edellisiä hotelleja huomattavasti suppeampi. Kaikkea oli myös tosi vähän tarjolla. Astioita kyllä täytettiin, mutta esimerkiksi sämpylökori oli niin pieni, että meidän perhe tyhjensi sen lähes kokonaan. ...

Bussilla Johor Bahruun

Kuva
Aamu alkoi hyvällä aamiaisella. Itse en ihan täysillä pystynyt aamupalasta nauttimaan, sen verran maan vaihto kuitenkin mietitytti. Holiday Inn Singapore Orchard City Centre  hotellin aamupalalla  oli jo enemmän länsimaalaiseen makuun sopivia tuotteita. Kiva lisä edellisen hotellin tarjottaviin oli esimerkiksi pannukakut, juustot ja yksittäispakatut jugurtit. Mehuja oli montaa erilaista ja myös tuoreita hedelmiä oli suurempi valikoima. Lapsille oli oma pieni pöytä, jossa oli ainakin donitseja ja pieniä muropaketteja. Lapsille tuotiin myös omat ruokailuvälineet. Tarjoilija antoi vielä molemmille lapsille kylpyankat ruokailun päätteeksi. Lapset oli hotellilla otettu muutenkin hyvin huomioon. Aamupalan jälkeen taas pakkailtiin tavarat ja kirjauduttiin ulos hotellista. Lapset saivat vielä lähtiessä puuhakirjat ja värikynät mukaansa. Kyselin respan naiselta olisiko bussilla helppo matkustaa Malesian puolelle. Hän katseli matkatavaroita ja lapsia ja pyöritteli vähän pää...

Hotellin vaihto ja Orchard Road

Kuva
Tänään kello soitti klo 8.00. Silloin jopa herättiin, pakkailtiin ja käytiin aamupalalla, ihan niin kuin oli suunniteltu. Vaihdettiin tänään tosiaan hotellia, koska alunperin oltiin ajateltu olla Singaporessa vain neljä yötä. Edellinen hotelli varattiin hyvän tarjouksen aikaan ja nyt siitä olisi joutunut maksamaan paljon paljon enemmän. Aikamme kun odotettiin, niin huoneita ei enää edes saanut.  Kirjasimme itsemme siis ulos edellisestä hotellista ja lähdimme metrolla kohti seuraavaa. Hotellin respa olisi tilannut meille taksin, kun näki matkatavaramme ja kyseli vielä moneen kertaan olemmeko varmoja, että pääsemme metrolla. Hyvin päästiin. Molemmat hotellit on lähellä metroasemia, eikä välimatkaakaan ollut paljoa.  Löysimme uudelle hotellille helposti, mitä nyt kuljimme takapihan kautta. Aluksi emme huomanneet lähestyvämme hotellia väärältä puolelta ja alkoi jo vähän huolettaa. Tie oli poikki ja siinä tehtiin jotain huoltotöitä, joka puolella näkyi vain roskapönttöj...