Ystävämme Proton Saga ja Kuah
Aamupäivällä reippailtiin reilun kilometrin päähän autovuokraamolle. Suunnistaminen ei täällä ole kauhean vaikeaa, kun kaikki on saman tien varressa. Vuokraamolle meitä odottikin vanha tuttu Proton Saga. Tällä kertaa kaikki meni niin kuin pitikin, tankki oli täynnä jne. Lastenistuimet ei varmaan pärjäisi Tekniikan Maailman testeissä, mutta ainakin sellaiset on ja lapset vieläpä mahtuu niihin. Paikallisethan kuljettavat lapsiaan repsikan sylissä.
Otimme suunnaksi Langkawin pääkaupungin ja itse asiassa saaren ainoan kaupungin. Matkalla ei ollut mitään nähtävää, eikä oikeastaan perilläkään. Sanoinkin, etten millään keksi mitä kuvaisin, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään kuvattavaa. Koko päivä saatiin siellä silti kulumaan. Ensin kävimme satamassa, jonne kaikki Langkawille tulevat laivat saapuvat. Siellä on myös Langkawin symboli, valtava kotka patsas.
Seuraavaksi kävimme suurimmassa ostoskeskuksessa Langkawi Paradessa. Oikeasti se oli aika pieni, ja kaupat oli suunnattu enemmän paikalliseen makuun. Katselimme jonkun aikaa karttaa keksimättä mitään paikkaa, jossa vierailla. Niinpä menimme vielä Langkawi Fair Mall -ostoskeskukseen. Siellä oli enemmän meikäläiseen makuun sopivia kauppoja, mutta keskus oli nopeasti kierretty. Olin jo aiemmin selvittänyt, että markkinat on keskiviikkona Kuahissa. Niinpä aloimme ajella kaupungilla etsien kojuja. Kaupunki on pieni ja nopeasti ajeltu läpi. Löysimmekin kojuja, mutta aika nopeasti tajusimme, ettei kyseessä luultavasti ole night market. Kysyin yhden kojun myyjältä ja sain vahvistuksen epäilyllemme. Hän kertoi markkinoiden olevan jossain päin matkalla satamaan. Lähdimme ajamaan taas satamaa kohti ja näimmekin hetken kuluttua kohujen kattoja. Kävelimme markkinat läpi. Siellä oli lähinnä ruokakojuja ja samoja tuotteita kuin omalla rantakadullamme.
Markkinoilla kävellessämme olikin tullut jo pimeää. Lähdimme suunnistamaan hotellille. Matkaa tänne on noin 22 km ja matka kestää noin puoli tuntia. Pimeässä ajoimme risteyksen ohi, mutta onneksi tänne on kaksi muutakin reittiä, joten pääsimme "väärääkin" tietä perille.
Liikenne täällä on rauhallista. 70 oli suurin sallittu nopeus matkalla pääkaupunkiin. U-käännös paikkoja on jatkuvasti, joten ei haittaa, jos ensimmäisellä kerralla ei osu oikealle tielle. Mopoja ja skoottereita puikkelehti joka välistä, eikä niillä myöskään ole mitään liikenne sääntöjä tai oikeita ajosuuntia. Viime kertainen automme oli automaatti vaihteinen ja tämä nykyinen on manuaali. Miehen mukaan vaihteiden vaihtaminen on hankalinta vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Itse en osaa edelleenkään mennä edes oikealle puolelle istumaan.
Jaahas, se onkin taas puolenyön ratsian aika. Mielenkiinnolla alamme seuraamaan tapahtumia :)
Kiva lueskella näitä teidän reissukokemuksia! Harmi ettei kuvien lisääminen onnistu mutta katsellaan ne sitten myöhemmin :) Hehe, mä olisin kyllä kanssa koko ajan pyrkimässä autoon väärältä puolelta, muutenkin jo vaikeeta erottaa vasen ja oikea :D -Jenni
VastaaPoistaKiva, jos jaksat lueskella. Itselle jää ainakin tästä hyvä päiväkirja. Kuvia lisäilen sitten kotoa käsin. Nyt ei onnistu edes tekstin lisääminen 🤔 Edelleen pyrin kuskin penkille 😄
VastaaPoista