Huonosti alkanut kotimatka
Viimeisenä aamuna meillä oli taas buffetaamiainen. Tuntui mukavalta päästä kunnon aamiaispöytään. Aamiaisen jälkeen menimme uimaan. Kävimme myös alakerran altaalla, jossa oli kuitenkin tosi likaista vettä. Muutenkaan vesi ei altaissa ollut ihan puhtaimmasta päästä ja hajusta päätellen kloorin määrä oli Aasialaiseen tapaan suuri. Lapset olisivat tietysti pulikoineet vaikka kuinka pitkään, mutta puolen päivän aikoihin aurinko muuttui niin kuumaksi, että oli parasta lähteä. Itsellä pelkkä ilmastoidusta huoneesta kuumaan ulkoilmaan tulo aiheutti valtavan polton palaneella iholla.
Välipalan jälkeen lähdimme kävelemään läheiseen Changin rantapuistoon. Puistossa oli mukava kävellä suurten puiden varjossa ja katsella merelle, jossa näkyi mm. öljynporauslautta.
Aikamme käveltyämme palasimme hotellille, vaihdoimme nopeasti vähän siistimpää vaatetta ylle ja menimme Club Loungeen nauttimaan iltapäiväkahvit lasten nukkuessa rattaissa. Melkein heti Herra V heräsikin todella itkuisena. Mikään ei tuntunut auttavan ja ainoastaan syli kelpasi. Ruoka tai juoma ei maistunut. Menimme huoneeseen ja yritimme pakata ja laittaa itseämme valmiiksi itkuisen Herra V:n kanssa. Prinsessa oli herätessä ihan kunnossa, mutta hetken kuluttua hänkin alkoi valittaa väsymystä ja halusi maata vain peiton alla. Pian molemmat olivat tulikuumia. Kuumemittari oli jo pakattu, joten kuumetta ei enää päästy mittaamaan. Herra V:lle annoimme nestemäistä särkylääkettä ja supon, mutta Prinsessa ei millään suostunut lääkettä ottamaan. Hän valitti vain, että jalkoja ja päätä särkee ja väsyttää. Voitte varmaan kuvitella, että äidin otsalle alkoi muodostua hikikarpaloita.
Neljältä meidän oli kirjauduttava ulos Village Hotel Changista. Respan naiset olivat todella ystävällisiä huomatessaan Prinsessan heikon kunnon. He toivat meille kaikille vesipullot ja lapsille kynät ja paperia. Vähän aikaa Prinsessa jaksoikin piirellä, mutta meni sitten sohvalle makoilemaan. Herra V alkoi olla jo paremmassa kunnossa särkylääkkeen ansiosta ja tämän huomattuaan Prinsessakin suostui vihdoin ottamaan lääkettä. Yksi hotellin työntekijöistä toi meille vielä liput lentokentän Plaza Premium Loungeen, jotta lapset pääsisivät lepäämään. Hän myös yritti saada lapsille jotain kuumetta alentavia pantoja tms., mutta ne olivat lähikaupasta loppu. Hän ystävällisesti neuvoi vielä lentokenttälääkärin tarkan sijainninkin.
Seuraava kuljetus hotellilta kentälle lähti klo 17.00. Nyt bussissa oli muitakin matkustajia ja sama kiukkuinen kuski kuin edellisenäkin päivänä. Ilmeisesti häntä tympi meidän matkatavaroiden suuri määrä. Prinsessa nuokkui omalla penkillään koko matkan minun kysellessä vointia taukoamatta. Olin "vähän" huolestunut kun kummallekkaan ei ruoka maistunut ja pelkäsin jo heidän saaneen jonkin vatsapöpön.
Emme olleet ehtineet syödä kunnon ruokaa koko päivänä, joten ajatuksenamme oli mennä ensimmäiseksi syömään. Meillä oli kuitenkin niin paljon tavaraa, että emme mahtuneet mihinkään ravintolaan. Meinasi jo epätoivo iskeä, mutta sitten löytyi KFC. Ei ehkä ihan sitä mitä oltiin ajateltu, mutta ruokaa kuitenkin.
Finnair aukasi tiskinsä vasta kolme tuntia ennen koneen lähtöä, joten meille jäi aikaa seilata tavaroidemme kanssa ihan riittavästi. Vähän harmitti, koska toisella puolella olisi odottanut lounge ja muutenkin paljon katseltavaa. Changin kenttä on valittu monena vuonna maailman parhaaksi kentäksi ja olisi ollut kiva kierrellä siellä vähän enemmänkin. Prinsessakin vähän piristyi ja menimme lasten leikkipaikalle aikaa tappamaan. Siellä oli pari pientä liukumäkeä ja paikka, jossa sai piirtää. Sieltä pystyi myös katselemaan lentokoneita, joka oli varsinkin Herra V:n mieleen.
Yhdeksältä pääsimme viimein jättämään laukut ja etsimään loungea. Terminaali oli remontissa ja paikkaa oli vähän hankala löytää. Matkalla ehdimme katsella vähän myös kauppoja ja ostaa tärkeät Pipsa Possu yövalot. Lopulta ehdimme olla loungessa vain puoli tuntia. Siinä ajassa Prinsessa otti torkut ja me muut nautimme tarjoiluista.
Turvatarkastus oli vasta juuri ennen koneeseen nousua. Prinsessa ei olisi enää millään jaksanut valvoa ja pääsimme onneksi viimein koneeseen. Lapset nukahtivatkin melkein heti ja nukkuivat pieniä parahduksia lukuun ottamatta kahdeksan tuntia. Minä torkuin sen minkä pystyin. Jossain vaiheessa oli oikein kunnon turbulensseja ja minäkin notkahdin yhtäkkiä polvilleni matkalla vessaan.
Ei liene yllätys, että kanssamatkustajat olivat Aasiassa paljon ystävällisempiä. Siellä mummelit tarjosivat lapsillemme tikkareita ja kyselivät vointia, kun taas kotimatkalla saimme vihaisia mulkaisuja osaksemme, jos lapset kehtasivat inahtaakaan. Kumpikaan ei oikeasti edes kunnolla itkenyt matkan aikana. Silti miehen edessä istunut englantilainen rouva katsoi sopivaksi avautua, kuinka olimme pilanneet hänen yönsä. En ihan ymmärrä miten, mutta toivottavasti seuraavassa koneessa oli rouvalle mieluisampaa seuraa.
Kumpikaan lapsista ei oikein syönyt tai juonut koneessa mitään, mutta ABC:n aamiainen maistui kotimatkalla jo erinomaisesti. Seuraavana aamuna saimme vihdoin myös ruisleipää ja niitä leikkeleitä :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!