Saarikierros

Prinsessa halusi lähettää vielä kerhoon kortin ja siksipä aamulla ensimmäiseksi oli tarkoitus etsiä posti. Eilen Kuahissa posti laittoi kirjaimellisesti ovensa kiinni nenäni edestä. Kortin lähettäminen täältä on tehty lähes mahdottomaksi. Merkkejä ei saa kuin postista, eikä täällä taida kyllä laatikoitakaan olla muualla. Postien sijainti on myös täysi mysteeri. Esimeriksi täällä meidän majapaikan lähellä ei ole muuta postia kuin tuo, jonne tänään vihdoin löysimme. Sinne ei täältä vilkkaimmalla rannalta kävellen pääse, joten epäilen, ettei monikaan täältä kortteja lähettele. Ei täällä korttejakaan kyllä myydä kuin siellä täällä. Hassuinta on, että monikaan ei muka tiedä missä posti on.   

Kyselemällä löysimme kuitenkin pienen postin Padan Matsirat nimisestä kylästä. Innokkaana menin sisälle todetakseni siellä olevan noin 15 ihmistä jonossa ennen minua. Ensimmäiseen 20 minuuttiin ei tapahtunut mitään. Sama setä seisoi tiskillä, eikä jono edennyt. Lisäksi ihmiset kävivät hakemassa virkailijalta jatkuvasti lappusia, jolloin virkailija nousi penkistään ja homma taas keskeytyi. Teki mieli sanoa, että meillä Suomessa nämä lappuset saa itse ottaa telineestä ja täytellä häiritsemättä edellistä asiakasta. Onneksi muut asiakkaat olivat nopeammalla asialla ja sain vihdoin merkkini. Sitten arvoin vielä mihin laatikkoon kortti pitäisi pudottaa. Huomasin pihalla sedän, joka oli puhunut minulle sisällä ja kysyin neuvoa. Hänkään ei tiennyt mihin kortti laitetaan. Hetken päästä paikalle tuli Air Asian työntekijä ja hän epäili, että kortti laitetaan punaisen laatikon oikean puoleiseen luukkuun.  Katsotaan saako kerholaiset koskaan korttia. 

Postista lähdettyämme olimmekin tutuilla kulmilla. Menimme nimittäin edellisen hotellimme ohi. Apinoitakin näimme taas vaikka kuinka monta. Olimme päättäneet käydä krokotiilipuistossa. Matkalla eksyimme kuitenkin Seven Wells -vesiputoukselle. Ajoimme parkkipaikalle ja ihmettelimme karttaa. Kyselin paikalla olleita kioskin myyjiltä kuinka pitkä matka putouksille on ja pääseekö sinne rattailla. Vastaukseksi sain, että ei pääse ja matkaa on 10-15 minuuttia. Olimme jo lähdössä, kun päätimme kuitenkin käydä kävelemässä edes jonkun matkaa. Nousimme ensin todella jyrkkää ylämäkeä. Ylämäen päältä pääsi jatkamaan rappusia vielä ylös päin. En ole ihan varma mitä rappusten päästä löytyy, mutta päätimme jättää katsomatta, kun huomasimme perille olevan lähes 400 rappusta. 

Käännyimme sen sijaan sivulle. Vähän matkaa kävelimme metsäpolkua pitkin, kunnes tulimme alas vesiputoukselle vieville portaille. Vesiputous oli iso ja se muodosti myös kaksi allasta, joissa ihmiset olivat uimassa. Vettä putouksessa ei ollut tällä hetkellä paljoa ja se onkin varmasti mahtava näky sadekaudella. Paikalla rellesti myös apinalauma, joita Prinsessa vähän pelkäsi. 

Putouksilta lähdettyämme jatkoimme kohti krokotiilipuistoa. Puistoon sai ostaa erilaisia lippuja. Yhteen pakettiin kuului henkilökohtainen opas ja toiseen ruokaa krokotiileille. Me otimme ihan tavalliset liput. Puistoon päästyämme alkoikin juuri ruokinta näytös. Kävelimme pitkää siltaa pitkin, jonka alla oli haiseva lammikko täynnä krokotiilejä. Setä heitteli niille kanoja ja krokotiilit nappasivat niitä laiskasti. 

Esityksen jälkeen kävelimme puiston läpi. Likaisissa rutakoissa makasi eri kokoisia krokotiilejä. Aitauksissa oli myös kehitysvammaisia krokotiilejä, jota en ihan ymmärtänyt. Puisto oli nopeasti kierretty ja jäimme odottamaan vielä näytöstä. Näytöksessä kaksi miestä teki joitain (eläinrääkkäys)temppuja neljän eri ikäisen krokotiilin kanssa. Mielenkiintoisinta näytöksessä oli kuulla faktoja krokotiileistä. Meidän aikuisten mielestä puisto oli todella aneeminen, mutta Prinsessa toivoi illalla, että menisimme sinne joku päivä uudestaan. No ei mennä, mutta hyvä että lapset tykkäsivät. 

Puiston jälkeen olimmekin jo ihan poikki ja saarikierroksemme oli vasta alussa. Olimme siis päättäneet ajaa koko pääsaaren ympäri. Lapset alkoivat nukkua ja me katselimme maisemia. Ajelimme merenrantaa mukailevaa serpentiinitietä Datain golfkentälle. Tie päättyy ylellisiin resortteihin, joten ajelimme samaa reittiä takaisin. 

Matkalla emme enää pysähdelleet muutamaa kuvaustaukoa enempää, koska lapset nukkuivat. Näimme mm. valtavan betonitehtaan ja mustahiuksinen rannan, jota ei edes tajuttu Black Sand Beachiksi ennen kartasta katsomista. Odotin oikeasti mustaa hiekkaa, mutta hiekka olikin vain paikoitellen harmaata.

Ajelimme saaren reunustoja pitkin Kuahiin, jossa vierailimmekin jo eilen. Kävin ostoskeskuksessa ostamassa "ihmerasvaa", jota minulle eilen kaupiteltiin. Kuahista olikin jo tuttu reitti eiliseltä aamulta takaisin tänne. Saaren ajaa ympäri muutamassa tunnissa.  Ajelimme autolla vielä naapurirannalle ennen hotellille paluuta.

Ruuan jälkeen kävimme vielä markkinoilla, jotka olivat tänä iltana täällä Pantai Chenangilla. Paikalla oli melkein pelkästään ruokakojuja, mutta oli silti ihan kiva vierailla sielläkin. Hauskin juttu sattui lähtiessämme takaisin hotellille. Paikalla oli kunnon liikenne kaaos, kuinkas muutenkaan. Yksi iso taksi sattui vielä  leviämään suoraan eteemme juuri, kun olimme lähdössä. Kävimme vähän matkan päässä kääntämässä automme. Ajoimme pimeällä tiellä levikkeelle ja iso musta vesipuhveli ilmestyi eteemme. Avasin ikkunan ja aloin kuvailla puhveleita, joita ilmestyi pimeydestä koko ajan lisää. Prinsessa epäili puhveleiden suuttuvan, jos niitä kuvataan ja vaati heti sulkemaan ikkunan. En ole varma näkikö Herra V edes tummia eläimiä. Puhvelit puikkelehtivat yli tien autoista välittämättä. Onneksi kukaan ei saanut mahtavaa paistia.