Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Mukavaa pääsiäistä!

Kuva
Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Huonosti alkanut kotimatka

Kuva
Viimeisenä aamuna meillä oli taas buffetaamiainen. Tuntui mukavalta päästä  kunnon aamiaispöytään. Aamiaisen jälkeen menimme uimaan. Kävimme myös alakerran altaalla, jossa oli kuitenkin tosi likaista vettä. Muutenkaan vesi ei altaissa ollut ihan puhtaimmasta päästä ja hajusta päätellen kloorin määrä oli Aasialaiseen tapaan suuri. Lapset olisivat tietysti pulikoineet vaikka kuinka pitkään, mutta puolen päivän aikoihin aurinko muuttui niin kuumaksi, että oli parasta lähteä. Itsellä pelkkä ilmastoidusta huoneesta kuumaan ulkoilmaan tulo aiheutti valtavan polton palaneella iholla.  Tälläinen uinti kaveri meillä oli tällä kertaa: Välipalan jälkeen lähdimme kävelemään läheiseen Changin rantapuistoon. Puistossa oli mukava kävellä suurten puiden varjossa ja katsella merelle, jossa näkyi mm. öljynporauslautta.  Moni asia oli taas Singaporelaiseen tapaan kielletty. Edes pyörällä ei saanut kaahailla :)   Aikamme käveltyämme palasimme hotelli...

Itku pitkästä ilosta - viikonloppu sairaalassa

Kuva
Oltiin suunniteltu vähän erilaista viikonloppua ennen miehen maanantaista töihin paluuta. Kaikkea ei kuitenkaan voi suunnitella ja niinpä meillä jäi tortillat syömättä ja päädyttiin sen sijaan lastenosastolle. Herra V oli kuumeessa useamman kerran reissun aikana ja käytiinkin jo  Kuala Lumpurissa  lääkärissä. Lauantaina kuume nousi taas jo toisen kerran ja päätin soittaa päivystykseen. Lääkäri tutki Herra V:n, mutta ei löytänyt kuumeella mitään syytä. Niinpä hän lähetti meidät sairaalaan lasten päivystykseen, josta lääkäri määräsi meidät lasten infektio-osastolle. Herra V:ltä on otettiin paljon verikokeita ja malarian mahdollisuutta tutkittiin. Mitään ei onneksi kuitenkaan löytynyt ja Herra V:n kuumekin laski jo heti lauantaina. Tuntui vähän turhalta kökkiä sairaalassa, kun poika vaikutti ihan terveeltä, eikä lääkäriäkään nähty koko päivänä. Kun lääkäri illansuussa vihdoin tuli, päästi hän meidät lähtemään kotiin. Toivottavasti nämä kuumeilut olisivat nyt vihdoink...

Tääkö on jet lag

Kuva
Ollaan päästy turvallisesti takaisin kotiin. Kirjoitan viimeisestä päivästä ja kotimatkasta tarkemmin myöhemmin. Nyt ei pysty. Olo on lievästi sanottuna pöllähtänyt. Minne katosi viisi viikkoa? Lomanhan piti kestää lähes ikuisesti. Kotona on ihan kiva olla, mutta vielä ei ollut ikävä toppahaalareita, Kuomia, pipoja ja rukkasia. Eikä sitä huutoa ja vetkuttelua, joita niiden pukeminen aiheuttaa. Ei ollut ikävä myöskään loskaa, kuraa ja vesilätäköitä. Ei sitten yhtään. Koko päivä on mennyt vähän tokkurassa. Aamupalalla ABC:llä meinasin nukahtaa väkisin. Kotona oli ihan pakko vaan maata hetki, vaikka ei nukkumaan pystynytkään. Nyt kello on Malesiassa jo kohta kolme yöllä. Olo alkaa olla sen mukainen. Tuntuu kuitenkin toisaalta hullulta mennä ihan vielä nukkumaankaan. Kaikista väsynein on ollut kuitenkin Prinsessa. Hän nukahti kauppareissulla viiden aikaan, eikä me meinattu saada häntä millään enää hereille. Lopulta lapset menivät nukkumaan seitsemän jälkeen. Kauhulla odotan heräävätkö...

Melkein kotona

Kuva
Eilen vietettiin viimeistä päivää Langkawilla. Päätettiin jo edellisenä päivänä kävellä rannan toiseen päähän, jossa ei oltu vielä käytykään. Mahani oli ollut edellisenä päivänä aamusta alkaen outo ja yöllä se sitten alkoi poltella kunnolla. Aamullakaan tilanne ei ollut täysin normaali, mutta päätettiin silti lähteä kävelemään. Puolessa välissä matkaa täytyikin kokeilla ensimmäisen kerran koko matkan aikana kyykkypönttöä, mutta sen jälkeen maha on tuntunut taas hyvältä (kopkop). Yllä olevaan kuvaan olisi pitänyt löytää jostain kehykset, sillä nyt ei huomaa milloin hiekka vaihtuu valkoiseksi taustaksi :) Kävelimme vesirajassa, jossa rattaat kulkivat Hyvin pehmeän  hiekan ansiosta. Rannan päässä olikin kaunis ranta, jossa ei ollut roskia, eikä tungosta. Vesikin oli paljon kirkkaampaa kuin meidän päässä. Paluumatkalla Herra V nukahti, joten päätettiin jäädä vielä hetkeksi rantaveteen pulikoimaan. Virhe. Keskipäivän aurinko teki tepposet ja poltin itseni. Reidet...

Laiskana Langkawilla

Tämä päivä on mennyt ihan velttoillessa. Tuntuu, että ollaan talsittu tuota samaa pääkatua miljoona kertaa edes takaisin viikon aikana, eikä enää oikein meinaa keksiä tekemistä. Kaupatkin on jo koluttu moneen kertaan.  Jos haluaisi jossitella, voisi todeta, että näille päiville olisi ollut parempaa käyttöä jossain muualla.  Olin päättänyt käydä tänään manikyyrissä. Olimme katsoneet liikkeen aukeavan yhdeltätoista. Aloiteltiin aamu rauhassa. Lapset katsoivat lastenohjelmia tai lähinnä kuuntelivat, koska ohjelmat ei oikein jaksa täällä pyöriä ja minä tein jo alustavia pakkailuja. Yhdentoista jälkeen oltiin liikkeen oven takana, mutta eihän siellä ketään ollut. Kysyin viereisestä hoitolasta milloin kynsipaikka aukeaa. Luultavasti kello kaksitoista, sain vastaukseksi.  Maleksittiin taas katua eteen päin. Tuohon aikaan täällä ei oikein mikään ole aukikaan. Käytiin ostamassa leipomosta juustosämpylöitä ja rusinapullaa ja käveltiin takaisin hotelillemme, jonka yhteydess...

Wildlife Park

Eilen lähdettiin ajelemaan Langkawin lintupuistoon. Osittain jouduttiin ajelemaan samoja teitä kuin edellisenä päivänä. Suunta oli selvillä, mutta ihan tarkkaa paikkaa ei tiedetty. Yhtään kylttiä ei onnistuttu matkan varrella huomaamaan ja oltiin jo kääntymässä takaisin, kun yhtäkkiä olimmekin puiston kohdalla.  Odotimme samanlaista ankeaa ilmestystä kuin Krokotiilipuisto oli. Yllätysmestarit kuitenkin iloisesti, sillä puisto oli siisti, eikä yhtään rähjäinen. Erilaisten lintujen lisäksi näimme liskoja, käärmeitä, krokotiilejä, pupuja, peuroja, saukkoja, apinoita ja erilaisia pieniä nisäkkäitä. Puisto oli kivasti rakennettu, sillä koko reitti oli katettu, eikä näin ollen liian kuuma. Reitiltä ei myöskään voinut eksyä ja kaikki eläimet näki, kun vaan kulki eteen päin.  Tunnelmaa latistui ainoastaan puolivälin myymälässä sattunut tapahtuma. Olimme ainoat asiakkaat myymälässä, kunnes paikalle porhalsi äiti, mummo ja kaksi tytärtä. Mummo istui pyörätuolissa ja toinen tytö...

Saarikierros

Prinsessa halusi lähettää vielä kerhoon kortin ja siksipä aamulla ensimmäiseksi oli tarkoitus etsiä posti. Eilen Kuahissa posti laittoi kirjaimellisesti ovensa kiinni nenäni edestä. Kortin lähettäminen täältä on tehty lähes mahdottomaksi. Merkkejä ei saa kuin postista, eikä täällä taida kyllä laatikoitakaan olla muualla. Postien sijainti on myös täysi mysteeri. Esimeriksi täällä meidän majapaikan lähellä ei ole muuta postia kuin tuo, jonne tänään vihdoin löysimme. Sinne ei täältä vilkkaimmalla rannalta kävellen pääse, joten epäilen, ettei monikaan täältä kortteja lähettele. Ei täällä korttejakaan kyllä myydä kuin siellä täällä. Hassuinta on, että monikaan ei muka tiedä missä posti on.    Kyselemällä löysimme kuitenkin pienen postin Padan Matsirat nimisestä kylästä. Innokkaana menin sisälle todetakseni siellä olevan noin 15 ihmistä jonossa ennen minua. Ensimmäiseen 20 minuuttiin ei tapahtunut mitään. Sama setä seisoi tiskillä, eikä jono edennyt. Lisäksi ihmiset kävivät hak...

Ystävämme Proton Saga ja Kuah

Aamupäivällä reippailtiin reilun kilometrin päähän autovuokraamolle. Suunnistaminen ei täällä ole kauhean vaikeaa, kun kaikki on saman tien varressa. Vuokraamolle meitä odottikin vanha tuttu Proton Saga. Tällä kertaa kaikki meni niin kuin pitikin, tankki oli täynnä jne. Lastenistuimet ei varmaan pärjäisi Tekniikan Maailman testeissä, mutta ainakin sellaiset on ja lapset vieläpä mahtuu niihin. Paikallisethan kuljettavat lapsiaan repsikan sylissä. Otimme suunnaksi Langkawin pääkaupungin ja itse asiassa saaren ainoan kaupungin. Matkalla ei ollut mitään nähtävää, eikä oikeastaan perilläkään. Sanoinkin, etten millään keksi mitä kuvaisin, kun ei kerta kaikkiaan ole mitään kuvattavaa. Koko päivä saatiin siellä silti kulumaan. Ensin kävimme satamassa, jonne kaikki Langkawille tulevat laivat saapuvat. Siellä on myös Langkawin symboli, valtava kotka  patsas.  Seuraavaksi kävimme suurimmassa ostoskeskuksessa Langkawi Paradessa. Oikeasti se oli aika pieni, ja kaupat oli suunnattu...

Langkawin akvaario

Ensimmäisenä yönä ei hirveästi nukuttu. Bändin lopetettua soittaminen, alkoi työmiehet tehdä putkitöitä. Harmi vaan, että asfaltti pitää ensin jyrsiä pois ja aamuyö on siihen oikein sopiva hetki. Jännityksellä odotan ensi yötä. Musiikkiin on ainakin jo tottunut tai ainakin se tuntuu eilistä astetta hiljaisemmalta :) Aamu meni edellä mainituista syistä johtuen hieman pitkäksi ja kello oli jo yli kymmenen, kun lähdimme aamupalalle vastapäiseen kahvilaan. Tämän jälkeen pakattiin eilen ostetut hiekkalelut ja saippuakuplat mukaan ja mentiin rantaan eli hotellimme takapihalle. Prinsessa ei siellä kauaa viihtynyt, koska ei päässyt uimaan. Söimme taas vähän ja lähdimme kävelylle. Lapset nukkuivat rattaissa ja me kierreltiin isossa tax free -kaupassa. Langkawi on verovapaa saari ja varsinkin alkoholi ja tupakka on halpaa. 0,5 l olut maksaa kaupassa noin 0,60 € ja halvin tupakkakartonki oli 3,30. Olemmekin harkinneet uuden laukun ostoa tuliaisia varten :) Kauppojen vieressä on akvaa...