Äkkilähtö Kreetalle
Terveisiä aurinkoiselta Kreetalta, tarkemmin Hersonissoksen kaupungista! Täällä mä kirjoittelen pilvettömän taivaan alla 30 asteen lämmössä ☀️ Meillä ei ollut tarkoituksena tehdä mitään pidempää reissua nyt kesällä, mutta mies totesi lomansa aluksi, että ei halua ainoaa kahden viikon kesälomaansa pidellä sadetta. Niinpä me varasimme lennot tiistaina, hotellin keskiviikkona ja torstaina lähdimme klo 02 ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata.
Nyt on sunnuntai, joten meillä on jo neljäs lomapäivä kääntymässä iltaan. Tarkoitus oli kirjoitella jo aiemmin, mutta Wi-Fi on toiminut tähän saakka melko heikosti ja vaikeuttanut kirjoittamista.
Nyt on sunnuntai, joten meillä on jo neljäs lomapäivä kääntymässä iltaan. Tarkoitus oli kirjoitella jo aiemmin, mutta Wi-Fi on toiminut tähän saakka melko heikosti ja vaikeuttanut kirjoittamista.
En ehtinyt tällä kertaa tutustua lomakohteeseemme etukäteen juuri lainkaan. Lensimme Hanian kentälle, mutta sieltä suunnalta ei tuntunut löytyvän enää järkevää hotellia. Niinpä päädyimme vuokraamaan myös auton ja varaamaan hotellin täältä Hersonissoksesta, noin 2.5 tunnin ajomatkan päästä kentältä.
Viimekertaisen Dubain reissun jälkeen hotellille oli helppo löytää ja tiekin oli vain kaksikaistainen.
Ensimmäinen päivä meni ympäristöön tutustuessa ja altaalla uiden.
Perjantaina lähdimme Star Beachille, joka on kaikille avoin allasalue liukumäkineen tässä lähistöllä. Lasten allasaluetta saa käyttää maksutta, mutta rantatuoleista pitää maksaa, jos sellaisia haluaa. Alueella on myös ranta, ravintoloita, maksullisia vesiliukumäkiä ja muita aktiviteetteja. Prinsessa olisi viihtynyt altailla varmaan koko päivän, mutta Herra V:n hampaat alkoi lyödä loukkua kylmässä vedessä yli 30 asteen helteestä huolimatta.
Iltapäivällä tutustuimme kävellen kaupungin keskustaan.

Eilen päätimme lähteä Kreetan pääkaupunkiin Iraklioniin huomattuani, että siellä on lauantaisin markkinat. Pääkaupunkiin ajelee täältä noin puolisen tuntia ja kuin ihmeen kaupalla markkina-alue osui reitillemme ja saimme vielä autonkin viereen parkkiin. Ihmisiä oli tietysti paikalla valtavasti ja lämpötila vähintään riittävä. Alue oli onneksi suurimmaksi osaksi katettu, sillä suora porotus olisi ollut kyllä liikaa. Alueella oli muutama pitkä käytävä vihanneksia, kalaa ja muita elintarvikkeita ja sitten vaatteita, laukkuja ja rihkamaa. Ihan perinteiset markkinat siis. Söimme vähän epäilyttävästä kojusta lounaaksi souvlakeja eli kreikkalaisia lihavartaita ja ihanaa grillattua pitaa.
Markkinoilta jatkoimme kaupungin satamaan ja sieltä keskustan kapeille kujille. Auton saimme parkkihalliin, jossa se taas parkkeerattiin puolestamme ja itse saimme lähteä tutustumaan kaupunkiin. Mukavalta ja kauniilta kaupungilta vaikutti myös Iraklion pikaisen tutustumisen perusteella. Voisin hyvin kuvitella yöpyväni joskus myös siellä.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä isoon markettiin ja valtavaan kaksikerroksiseen lelukauppaan.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä isoon markettiin ja valtavaan kaksikerroksiseen lelukauppaan.
Tänään aloitimme päivän altaalla ja lounaan jälkeen lähdimme ajelemaan ns. yläkyliin.
Yläkylät ovat pieniä kyliä kaupungin yläpuolella rinteessä, viehättävine kapeine kujineen. Kylissä näytti olevan ihania pieniä ravintoloita ja ajattelimmekin ehtiä sinne vielä uudelleen lomamme aikana.
Eksyimme valitettavasti myös paikalliselle kaatopaikalle ja jätevedenpuhdistamolle. Haju siellä ei ollut erityisen miellyttävä. Iltapäivä onkin kulunut taas altaalla ja ruuan jälkeen ajattelimme piipahtaa vielä kaupungilla.
Tarkoitus oli lisätä vähän kuvia vielä, mutta näillä yhteyksillä niiden lataaminen veisi loppu loman. Kuvia tulossa siis myöhemmin.
EDIT. 14.9.2017. Kuvat lisätty.
EDIT. 14.9.2017. Kuvat lisätty.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!