Kohteessa

Laittelen nyt pikapäivitystä täältä Abu Dhabista. Ollaan päästy onnellisesti perille hotelliin. Hieman meinaa silmä lurpsua jo tässä vaiheessa. Ollaan menty lähes samoilla silmillä eilisestä aamusta asti. Lento lähti eilen illalla kuudelta tai oikeastaan se taisi olla lähempänä seitsemää liukkaudesta ja pakkasesta johtuen. Perillä Dubaissa oltiin kahden maissa ja vessakäynnin myötä myöhästyttiin passintarkastukseen vievästä junasta. Onneksi seuraavaa ei tarvinnut kovin kauaa odotella, mutta jonot tarkastuksessa olivat tietysti melkoiset, kun me viimeisinä saavuttiin paikalle. Meidät onneksi ohjattiin hetken aikaa jonotettuamme pikalinjalle muiden lapsiperheiden tapaan. Viideltä paikallista aikaa saatiin vuokra-auto alle. Auton luovuttanut setä vähän naureskeli kuullessaan, että meillä ei ole navigaattoria. 

Aamuöinen Dubai.


Aamupalalla moskeijan parkkipaikalla rukouskutsun aikaan.


Aamun sarastaessa maisemat alkoivat vaihtua.


Tänne Abu Dhabiin löydettiin suorilta, mutta hotelli on vähän kinkkisessä paikassa. Tai oli, nythän paikka on hyvinkin selkeä :) Abu Dhabin keskusta (ja vähän sen ulkopuolikin) tuli tutuksi hotellia etsiessämme. Eipä meillä kiirettä ollutkaan, kun huone oli tarkoitus saada vasta klo 15.00. 

Abu Dhabiin ehdimme sopivasti aamuruuhkiksi.


Hotellin löydettyämme ajoimme läheiseen kauppakeskukseen ja kävimme syömässä. Sitten ajoimme takaisin hotellille ja ajattelimme kokeilla onneamme huoneen saamisessa aiemmin. Kello oli tuolloin vasta 12 ja meille luvattiin huone heti, jos hyväksymme vähän huonon näköalan. Siinä vaiheessa olisi ollut sama, vaikka huone olisi ollut maan alla, kunhan pääsemme sinne heti. No näköala tosiaan on vähän huono, mutta eipä se meitä haittaa. Se on kuitenkin samaan suuntaan, kuin pitikin.

Painostuksen käytyä liian suureksi heitimme uikkarit niskaan ja lähdimme altaalle. Päätimme syödä vielä altaalla uimisen jälkeen. Ajatus uudesta pukeutumisesta ja ravintolaan lähdössä ei houkuttanut.




Nyt olemme jo huoneessa suunnittelemassa huomista ja toivottavasti vähän pirteenpää päivää

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Top 10 matkatarjouksista

Singapore ja Malesia pienten lasten kanssa

Pipsa Possu synttärit