Hotellikokemus: Hilton Helsinki Kalastajatorppa
Joulun jälkeen kävimme minilomalla Helsingissä ja yövyimme Hilton Helsinki Kalastajatorppa -hotellissa. Emme ole aiemmin vierailleet hotellissa, joten paikka oli meille uusi.
Olimme varanneet perhehuoneen, jossa oli iso parisänky ja lisäksi yhden hengen vuodesohva.
Huone (25 m2) tuntui tilavalta. Eteisessä oli mukavasti tilaa lapsiperheelle ja molemmin puolin isot vaatekaapit. Kylpyhuone oli tilava ja siellä oli erikseen suihku ja kylpyamme. Kylpytuotteet kuului hintaan. Mikä parasta, kylppäristä löytyi käsi-, kasvo- ja kylpypyyhkeet. Harvinaista herkkua nykyään ainakin Suomessa.
Huoneessa oli myös pikakahvin keittomahdollisuus. Tetroissa oli oikeaa iskukuumennettua maitoa, eikä mitään jauhetta!
Huoneesta löytyi myös minibaari. Wi-Fi toimi huonessa hyvin.
Aamianen oli oikein hyvä. Ensin petyimme, koska aamiainen näytti jotenkin suppeammalta. Lopulta en keksinyt mitään, mitä sieltä olisi puuttunut. Tai no ihan täydellisellä aamiaisella olisi ollut vielä vohveleita ja donitseja :) Jälkkäripöydässä olleet karkit kyllä vähän paikkasivat tätä puutetta. Kahvi ja tuoremehu tarjoiltiin pöytiin. Aamiaisella oli myös ihania smoothieita.
Hotellin saunatiloissa oli pieni uima-allas, jossa kävimme iltauinnilla. Allas ei ollut kovin suuri, mutta lapset olivat siitä aivan innoissaan.
Palvelu hotellilla oli erinomaista. Niin respan kuin aamiaisenkin henkilökunta oli todella ystävällistä. Kesällä paikka olisi varmasti ihana. Ainoa miinus tulee siisteydestä. Huoneen siisteys olisi voinut olla parempi. Huoneessa oli pölyä, matto oli todella likainen ja kylppärin saippuateline ihan limainen. Voisin tästä huolimatta yöpyä hotelissa uudelleen.

Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!