Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Suomi 100

Kuva
Opiskelu on vienyt tänä syksynä kaiken ajan ja blogin päivittely on jäänyt kokonaan. Toivon, että tulevaissuudessa on aikaa kirjoitella muutakin kuin esseitä.  Juhlapäivinä pitää kuitenkin ehtiä leipomaan ja tänään jäliruuaksi syötiin kakkua, joka kätki sisäänsä mustaherukkaa ja kaardemumma-vaniljatäytteen. Kokeilin ensimmäistä kertaa kakun päälle mirror glaze -kuorrutusta. Mukavaa itsenäisyyspäivän iltaa!  

Hania ja viimeinen lomapäivä

Keskiviikkona aamupalan jälkeen pakkasimme loput tavaramme ja lähdimme ajamaan kohti Haniaa. Olimme päättäneet yöpyä viimeisen yön lähempänä kenttää, jotta saisimme nukkua kunnon yöunet ennen lentoa. Tällä kertaa matka taittui noin kahdessa ja puolessa tunnissa. Eksymisen vaaraa tuolla reitillä ei ole ja maisemat ovat upeat tien kulkiessa rannan suuntaisesti. Löysimme jopa hotellimme varsin helposti. Jossain vaiheessa jotain oli mennyt pieleen, sillä luulin hotellin olevan 8 km kentältä, mutta todellisuudessa etäisyys olikin 25 km. No, eipä tuo meitä haitannut ja ainakin hotelli oli lähellä Hanian kaupunkia. Savavuimme hotellille hyvissä ajoin yhden aikaan, eikä huoneemme ollut vielä valmis. Niinpä päätimme mennä altaalle, sillä olimme fiksuina jättäneet uikkaritkin matkalaukun ulkopuolelle erilliseen kassiin. Lapset olivat tietysti kovin innoissaan päästessään uimaan. Tilasimme allasbaarista pizzaa ja ranskalaisia, joten lounaskin tuli hoidettua huonetta odotellessa. Pari tun...

Akvaario ja aurinkoa

Kuva
Maanantaina lähdimme aamupalan jälkeen rannalle. Prinsessa oli vinkunut sinne joka päivä ja kovalla tohinalla sinne sitten lähdettiinkin. Simpukoiden etsiminen vaihtui kivien keräämiseen, koska ainuttakaan simpukkaa ei näkynyt. Ranta täällä on kapea ja tupaten täynnä väkeä, mutta hyvin me mahduttiin sekaan. Merivesi oli mukavan lämmintä ja juuri kun itse aloin viihtymään, alkoi Herra V valittaa kylmyyttä. Prinsessalla ei myöskään ollut mikään hyvin. Vesi kirveli, tuuli oli liian kova, hiekkaa oli joka paikassa ja oikeastaan hotellin uima-allas onkin sittenkin kaikin puolin parempi. Sipsipussilla sain ostettua hieman lisää aikaa.  Rannalta palattuamme vaihdoimme nopeasti vaatteet ja suuntasimme kohti Kreetan akvaariota. Pysähdyimme matkalla Lidliin ja söimme lennossa lounaaksi nakkipiirakat ja vähän keksejä. Parkkipaikalla ajoimme katokseen, jossa onnistuin lyömään pääni oikein kunnolla. En yhtään huomannut metalliputkea kävellessäni peräluukulle ja kävelin sivuttain...

Äkkilähtö Kreetalle

Kuva
Terveisiä aurinkoiselta Kreetalta, tarkemmin Hersonissoksen kaupungista! Täällä mä kirjoittelen pilvettömän taivaan alla 30 asteen lämmössä ☀️ Meillä ei ollut tarkoituksena tehdä mitään pidempää reissua nyt kesällä, mutta mies totesi lomansa aluksi, että ei halua ainoaa kahden viikon kesälomaansa pidellä sadetta. Niinpä me varasimme lennot tiistaina, hotellin keskiviikkona ja torstaina lähdimme klo 02 ajelemaan kohti Helsinki-Vantaata.    Nyt on sunnuntai, joten meillä on jo neljäs lomapäivä kääntymässä iltaan. Tarkoitus oli kirjoitella jo aiemmin, mutta Wi-Fi on toiminut tähän saakka melko heikosti ja vaikeuttanut kirjoittamista. En ehtinyt tällä kertaa tutustua lomakohteeseemme etukäteen juuri lainkaan. Lensimme Hanian kentälle, mutta sieltä suunnalta ei tuntunut löytyvän enää järkevää hotellia. Niinpä päädyimme vuokraamaan myös auton ja varaamaan hotellin täältä Hersonissoksesta, noin 2.5 tunnin ajomatkan päästä kentältä.  Viimekertaisen Dubain reiss...

Hotellikokemus: Aqva Spa & Hotel Virossa

Kuva
Aqva Spa & Hotel on neljän tähden hotelli Rakveressa Virossa. Pidimme hotellista ja se olikin mielestämme mukavin hotelli Viron reissullamme. Hotelli sijaitsee hyvällä paikalla Rakveren keskustassa ja sen edessä on iso ilmainen parkkialue hotellin ja kylpylän asiakkaille. Meidän huone oli normaali kahden hengen huone. Yhdesi yöksi se vältti, mutta pidempää vierailua varten se olisi ollut liian pieni. Herra V oli reissumme aikana alle kaksi ja saimme yöpyä koko porukka normaalissa huoneessa. Huone oli siisti ja tyylikkäästi sisustettu. Lattian violetti matto oli ihanan pirteä.  Huoneessa oli leveä sänky, kirjoituspöytä ja tuoli, sekä kylppäri suihkulla. Matkasänky olisi mahtunut sängyn viereen, mutta me ei sitä haluttu. Lopputulos  olisi kuitenkin ollut se, että olisimme kaikki samassa sängyssä ja ylimääräinen vuode olisi ollut vain tiellä. Mukavaa oli se, että kerrankin myös lapsille tuotiin omat kylpytakit, vaikka heistä ei maksettukaan ylimääräistä....