Iltapäivä Koiramäessä

Piipahdettiin pikaisesti Särkänniemen Koiramäessä. Päästiin hieman epäonnisen aamun jälkeen matkaan aiottua myöhemmin, mutta hyvin ehdittiin kiertämään Koiramäki ja käväisemään vielä huvipuiston puolellakin. Prinsessa on ohittanut sitten viime kesän tuon 100 cm rajan, joten laitteisiin ei enää pääse ilmaiseksi. Koska aikaa oli vähän ja rannekkeellakin Prinsessa olisi päässyt vain muutamaan laitteeseen yksin tai Herra V:n kanssa, niin jätettiin ajelut toiseen kertaan.




Reilu viikko sitten lauantaina kaikki kioskit ja ravintolat ei ollut auki, mutta eipä porukkaakaan ollut paikalla älyttömästi. Saatiin katsella eläimiä rauhassa.






Siat oli varsinkin Herra V:n mieleen.






Prinsessa ihmetteli, miksi lehmää ei voinut lypsää.









Välillä käytiin katomassa Tassuteatterin esitys. Herra V oli ensin vähän peloissaan, mutta tykkäsi lopulta katsella esitystä.





Päästiin tekemään myös "juustoa".




Lopuksi katseltiin vielä rakennukset läpi.














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Top 10 matkatarjouksista

Singapore ja Malesia pienten lasten kanssa

Pipsa Possu synttärit